Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL tukee Journalistiliiton nykyistä puheenjohtajaa Hanne Ahoa jatkokaudelle. Hänen takanaan ovat myös lehdistön järjestöt.
Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL tukee Journalistiliiton nykyistä puheenjohtajaa Hanne Ahoa jatkokaudelle. Liiton hallitus päätti asiasta keskiviikkona 19. syyskuuta.
Puheenjohtaja Sari Korpela-Välisaari kertoo RTTL:n olevan tyytyväinen siihen, miten hyvin lehdistötaustainen Aho on hoitanut myös sähköisen median asioita.
Helsingin Seudun Journalistit esitti Aholle jatkoa jo viime keväänä. Myös muut lehdistön yhdistykset ovat ilmoittaneet olevansa Ahon jatkon kannalla. Valinta jatkokaudelle on siis jo käytännössä varma.
Puheenjohtajaksi ei myöskään ole toistaiseksi ilmoittautunut muita ehdokkaita.
Journalistiliiton valtuusto valitsee joulukuussa puheenjohtajan ja hallituksen vuosille 2019 – 2022.

Uusimmassa lehdessä
- Perinteisten mediatuotteiden yleisöt kutistuvat, mutta nekin on tehtävä – ja mielellään hyvin. Millaista on tehdä työtä, jolle toiset povaavat jo sukupuuttoa?
- Kimmo Porttilan mielestä urheiluselostaja on hääjuhlien humalainen eno
- Haastattelujen saaminen on vaikeutunut, arvioivat kokeneet journalistit. Miksi asiantuntijat suhtautuvat pyyntöihin nihkeästi?
- Redigeringen av Bonniers finländska papperstidningar flyttar till Sverige