Journalismi

Uudistusmielinen uutisjournalisti

Helsingin Sanomista Iltalehden vastaavaksi päätoimittajaksi siirtyvä Erja Yläjärvi uskoo sääuutisiin ja lifestyle-sisältöihin.

Syyskuussa Iltalehden vastaavana päätoimittajana aloittava Erja Yläjärvi on tehnyt uutisia koko työuransa. Hän lupaa uudessa työpaikassaankin vahvistaa toimituksen omaa uutishankintaa.

”On lukijallekin epäkiitollista, jos kaikki mediat ovat saman aiheen päällä”, Yläjärvi sanoo.

Uutisten lisäksi Yläjärvi puhuu lifestyle-aiheiden puolesta. Psykologiaan, vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja terveyteen liittyy hänen mielestään paljon näkökulmia, joita iltapäivälehdessä voisi käsitellä runsaammin. Lisäksi Yläjärvi haluaa vahvistaa Iltalehden roolia urheilun puheenaihemediana.

Iltalehdessä Yläjärveä odottavat media-alan tutut haasteet. Hän sanoo, että esimerkiksi mainosmarkkinan kehitystä on vaikea ennustaa, eikä lukijoiden tavoittaminen ole itsestäänselvyys.

Iltalehti työpaikkana ei ole Yläjärvelle entuudestaan tuttu. Lehden uutispäätoimittajana keväällä aloittanut Perttu Kauppinen sen sijaan on Yläjärven kollega Helsingin Sanomista.

”Olemme molemmat aika ennakkoluulottomia, muutoshaluisia ja nopeita, jos koemme, että asioita on tarve muuttaa tai kehittää.”

Yläjärvi uskoo teknologisen kehityksen tuomiin mahdollisuuksiin ja puhuu esimerkiksi tekoälystä, koneoppimisesta ja personoinnista.

”Yleisten, kaikille tärkeiden uutisten ohella on aiheita, jotka kiinnostavat toisia lukijoita valtavasti ja toisia eivät lainkaan. Tällaisissa tapauksissa personointi on uutismedialle mahdollisuus.”

 

Iltapäivälehdessä juttujen käsittelytapojen ja aihepiirien on oltava eri tavalla myyviä kuin tilaajapohjaisessa päivälehdessä. Hyppäys Hesarista Iltalehteen on Yläjärven mukaan silti pienempi kuin voisi kuvitella.

”Uutisjournalismin periaatteet ovat kaikkialla samat. Pitää olla tarkka, ja asioiden täytyy pitää paikkansa.”

Tänä kesänä on revitelty esimerkiksi viikkokausia jatkuneista helteistä. Iltalehti on lanseerannut termin ”käristyskupoli” ja kirjoittanut ”hikikalypsista”. Yläjärven mielestä iltapäivälehden onkin kerrottava asioista, joista ihmiset puhuvat.

Yläjärven tuleva työnantaja Alma Media on saanut viime aikoina negatiivista julkisuutta. Suomen Kuvalehti kertoi kesällä, että Yläjärven entinen HS-kollega Päivi Anttikoski jätettiin palkkaamatta Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi, koska hänen perheensä ei olisi muuttanut Tampereelle. Poliisi tutkii nyt Anttikosken ja toisen naishakijan epäiltyä työsyrjintää. Yläjärvi ottaa tapaukseen kantaa yleisellä tasolla.

”Perheellisenä ihmisenä minusta on hyvä, että työn ja perheen yhdistämisestä puhutaan, oli syy mikä tahansa. Maailma ei ole perheen ja työn yhteensovittamisen osalta valmis.”

Erja Yläjärvi, 41

Aloittaa syyskuun lopulla Iltalehden vastaavana päätoimittajana.

Työskennellyt aiemmin muun muassa Helsingin Sanomien toimituspäällikkönä, päätoimittajana Kouvolan Sanomissa sekä uutispäällikkönä ja Brysselin-kirjeenvaihtajana STT:llä.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta.

Asuu Helsingissä yhdessä 7- ja 9-vuotiaiden tyttäriensä sekä puolisonsa, Svenska Ylessä työskentelevän Stefan Winigerin, kanssa.