Liitto

Auttaminen on kivaa

Journalistiliiton uusi lakimies Rami Lindström selvittää ensitöikseen Ylen irtisanomisia.

Lakimies Rami Lindströmin, 32, ensimmäiset ”työmatkat” ovat suuntautuneet Pasilaan. Yleisradion työsuhdeasiat ovat keskeinen osa hänen työtään, joten hän on tavannut paikallisia luottamusmiehiä, YOT:n ja RTTL:n väkeä sekä työnantajan edustajia.

”Hyvien suhteiden rakentaminen kaikkiin on tärkeää, jotta voin toimia yhtenä linkkinä työntekijöiden ja työnantajan välillä sekä liiton ja liiton jäsenten välillä. Pidän siitä, että pääsen perehtymään yhden talon asioihin kunnolla”, Lindström sanoo.

Syyskuussa Yle saa uuden toimitusjohtajan, Merja Ylä-Anttilan. Miten arvelet hänen vaikuttavan asioihin siellä?

”Selkeä trendi on jo nyt ollut vähentää omaa porukkaa ja käyttää enemmän alihankkijoita ja freelancereita, mikä ei varmaan tule muuttumaan. Uuden johtajan pitää näyttää, mihin pystyy, mutta samalla miettiä, miten nopeita muutoksia Ylen kaltainen organisaatio sietää.”

 

Lindströmin syksyn ohjelmassa on Ylessä puolitoista vuotta sitten käytyjen tuotannon yt-neuvottelujen jälkihoito.

”Irtisanottujen takaisinottovelvoitteet ovat päättyneet, ja on aika katsoa, näyttääkö vääryyttä tapahtuneen esimerkiksi niin, että työ ei olekaan tosiasiassa vähentynyt.”

Toinen ajankohtainen kysymys on Ylen eri työntekijöiden ruokatuntikäytäntöjen yhtenäistäminen.

Vaikka asia kuulostaa arkiselta, taustalla on isoja kysymyksiä: työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu, työajan määritteleminen ja se, millainen kiire kuuluu alan työpäiviin ”normaalina käytäntönä”.

 

Aiemmin oikeustieteen maisteri Lindström on työskennellyt työsuhdekonsulttina HR4 Solutionsilla, Puualojen työttömyyskassan johtajana, Puuliiton henkilöstöpäällikkönä sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton TeMe:n lakimiehenä.

Journalistiliittoon hänet houkuttelivat työoikeusjuristin toimenkuva ja TeMe:n ajan tes-pöydistä tutut toimijat.

”Työsuhdejuridiikassa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Se ei aina yksinkertaista tilanteita, mutta toisten auttaminen työelämän asioissa on kivaa.”

Motivoivaa on myös se, että journalismi ja sananvapaus ovat perustavanlaatuisia asioita.

”Se, että työtä tehdään suurella intohimolla, voi joskus kärjistää asioita. Toisaalta sellaisten ihmisten kanssa on mielekästä tehdä töitä.”