Kuolleita

Musiikkia rakastava sanaleikkijä

Kuolleita: Heikki Nivaro.

Taloustoimittaja Heikki Nivaro kuoli sairaskohtaukseen 11. huhtikuuta Helsingissä. Hän oli syntynyt 21. elokuuta 1951 Salossa. Koulutukseltaan Nivaro oli ylioppilasmerkonomi.

Talousaiheet kiinnostivat Nivaroa jo uran alussa Salon Seudun Sanomissa. Jo silloin aihevalinnoissa näkyi myös Nivaron kyky liikkua rinnan vakavissa ja kepeissä maailmoissa.

Myöhemmin hänen tiensä kulki Uuden Suomen kautta Faktaan, mistä hän piipahti Valmetin viestintäpäälliköksi. Hän kuitenkin palasi toimituspäälliköksi Faktaan ja lopulta Talouselämään, josta jäi eläkkeelle 2014.

Nivaro oli verkkojournalismin edelläkävijä. Hänen tietoteknisestä osaamisestaan oli päivittäistä hyötyä verkkaisesti uutta omaksuville työtovereille. Hän oli aina valmis, aina joustava, ei koskaan väistelevä, ei koskaan yrmeä.

Nivarolla oli absoluuttinen sävelkorva. Klassinen musiikki oli hänelle seesteisen nautinnon keidas.

Absoluuttinen korva hänellä oli myös sanaleikeille. Nivaro kirjoitti nopeasti, tehokkaasti, selkeästi. Ytimekäs lehtimiesproosa oli hänen tavaramerkkinsä.

Heikki muistetaan huumorintajuisena ja humaanina ihmisenä. Hän varmasti kannustaisi meitä ystäviä ja läheisiä surun keskellä myös nauramaan.