Journalismi

Tikun nokassa on tukalaa

Kuinka paljon median pitäisi olla vastuussa kritiikin kohteeksi joutuneen henkilön henkisestä jaksamisesta?

Tukholman Kulturhusetin entinen johtaja Benny Fredriksson teki itsemurhan maaliskuussa. Fredriksson oli ollut sitä ennen kuukausia mediaryöpytyksen kohteena. Se alkoi, kun Aftonbladet julkaisi joulukuussa artikkelin, jossa tuotiin esiin teatterin huono työilmapiiri ja johtamisongelmat.

Ruotsalaisen teatterin uudistajana ja Tukholman kaupunginteatterin johtajana mainetta niittäneellä Fredrikssonilla oli Kulturhusetin ongelmissa huonolla tavalla keskeinen rooli.

Fredrikssonin kuoleman jälkeen Ruotsissa alkoi syyllisyyskeskustelu, jossa median vastuu nousi keskeisenä tekijänä esiin. Joissakin kannanotoissa mietittiin, onko #metoo mennyt liian pitkälle.

Fredrikssonin kohdalla kyse ei ollut seksuaalisesta häirinnästä.

”Julkisuudesta sellainen kuva saattoi tulla, vaikka vain hänen johtamistapaansa kritisoitiin”, toteaa Oulun yliopiston tutkijatohtori ja Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Henrik Rydenfelt.

Myös Suomessa media on nostanut esiin kulttuurialan johtamiseen liittyviä epäkohtia. Esimerkiksi Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve vapautettiin tehtävistään epäasiallisen käytöksen vuoksi.

”Asioita on hankala tuoda esiin selittelemättä, mutta kyllä Fredriksson ja muut ovat jollain tavalla aikansa uhreja. Maailma muuttui, ja he eivät pysyneet siinä perässä, vaikka olis pitänyt”, Rydenfelt pohtii.

 

Aftonbladet seisoo ratkaisujensa takana. Lehden kulttuuritoimituksen esimies Åsa Linderborg avasi niiden taustoja kommentissaan maaliskuussa.

Syksy 2017 oli Linderborgin mukaan poikkeuksellinen. Hän kuvailee tilannetta nyt jälkeenpäin groteskiksi symbioosiksi, jossa sosiaalinen media ja perinteinen media ruokkivat toisiaan. Linderborgin mielestä jokaisen tiedotusvälineen pitäisi ottaa vastuu tapahtuneesta, eikä osoittaa yhtä sormella ja todeta, että nuo aloittivat sen.

Myös etiikan tutkija Rydenfelt on pohtinut sosiaalisen median osuutta perinteisen median uutisoinnissa. Hän on nähnyt uutisia, joissa kerrotaan somekeskustelusta, jossa on käsitelty jonkun henkilön tekemisiä. Suuri osa jutun sisällöstä on saattanut koostua esimerkiksi keskusteluun liittyvistä twiiteistä.

”Näin syytös tulee samanlaisena juttuun, vaikka siinä ei otettaisi suoraan kantaa, että näin on tapahtunut.”

 

Kun ihminen otetaan tikun nokkaan, olisi Rydenfeltin mielestä hyvä perustella selkeästi miksi, ettei ainoaksi mielikuvaksi jää, että kyse on vain yhden henkilön törppöydestä.

”Kyse on usein yleisistä rakenteista, jotka eivät ole kestäviä ja niiden tulisi muuttua. Siinä mielessä pitäisi tuoda kontekstia esille, muuten juttu on vain juoruilua yhdestä ihmisestä ja se jää pelotevaikutuksen tasolle.”

Asiaan otti 25. maaliskuuta kantaa myös Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin:

”- – olisi väärin olla pysähtymättä edes hetkeksi miettimään, oliko nostettu kohu hänen kohdallaan kohtuuttoman suuri. Onko yksittäisen ihmisen lynkkaus oikea tapa hoitaa työpaikan kipupisteitä?” Appelsin kysyi.

Aftonbladetille useiden kymmenien ihmisten vahvistus oli riittävä varmistus, että käsissä oli yhteiskunnallisesti merkittävä asia, josta yleisöllä oli oikeus tietää.

 

JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin mukaan Suomessa tiedotusvälineet ovat olleet yleisesti hyvin pidättyviä henkilön tunnistamiseen johtavien tietojen julkaisemisessa. Se kertoo hänen mielestään siitä, että tiedotusvälineet ovat pyrkineet varmistamaan tietojen julkaisulle hyvät perusteet.

”Aika usein sekoitetaan somemyrskyt siihen, mitä tiedotusvälineet ovat oikeasti julkaisseet”, Grundström muistuttaa.