Kuolleita

Legenda on vaiennut

Kuolleita: Heikki ”Heka” Parkkonen.

Päätoimittaja Heikki ”Heka” Parkkonen kuoli 17. huhtikuuta. Hän oli syntynyt Vaajakoskella, nykyisen Jyväskylän alueella.

Heka oli ytimiään myöten toimittaja. Se ei voinut jäädä huomaamatta hänen alaisiltaan ja työtovereiltaan. Parkkonen toisti, että ”toimittajan työ on maailman paras ja tärkein homma”.

Seuran päätoimittajaksi Parkkonen kutsuttiin 1973. Hän toimi lehden vastaavana päätoimittajana vuoteen 1982. Pian lehti muutettiin Parkkosen johdolla Suur-Seuraksi.

Seuran ennen näkemätön nousukiito huipentui levikin räjähdysmäiseen kasvuun tavoittaen yli 300 000 tilaajan ja ostajan rajan. Joka viikko Seuraa luki noin puolitoista miljoonaa suomalaista.

Toistamiseen Parkkonen päätoimitti Seuraa vuosina 1985–1990. Välivuosina hän toimi Pikajuna-lehden päätoimittajana.

Seuran jälkeen oli vuorossa 7 päivää -lehden rakennus- ja johtotyö. Kannuksensa lehtialalle Parkkonen oli hankkinut toimittajana Hesarissa, Viikkosanomissa ja Jaanassa.

Nyt legenda on vaiennut. Kuten hänen lähimpänsä vahvistavat, Heka eli viimeisiin päviinsä asti täyttä elämää.