Liitto

Finkassa ruuhkaa, aktiivimalli alkoi vaikuttaa

Aktiivimallin vaikutukset ovat alkaneet näkyä huhtikuun hakemuksissa.

Työttömyyskassa Finkan hakemusten käsittelyssä on ruuhkaa. Kassa tiedotti huhtikuun lopulla käsittelevänsä hakemuksia, jotka on lähetetty kolmesta neljään viikkoa aiemmin.

Kassanjohtaja Ilkka Nissilän mukaan ruuhka johtuu osittain kausivaihtelusta, mutta kiirettä on lisännyt myös aktiivimalli. Sen soveltamiseen liittyvä epätietoisuus näkyy Nissilän mukaan asiakkaiden yhteydenotoissa.

Aktiivimallin vaikutukset ovat alkaneet näkyä huhtikuun hakemuksissa. Ansiopäivärahaa ajalla 1.– 22. huhtikuuta saaneista 7,2 prosenttia on saanut päivärahansa alennettuna, koska ei ole täyttänyt aktiivisuusedellytystä.

Nissilä kertoo Finkan palkanneen vuoden alussa kaksi etuuskäsittelijää lisää muun muassa aktiivimallin tuomaa kiirettä ennakoiden. Ylitöiksi on mennyt silti, Nissilä toteaa.

Hän uskoo käsittelyaikojen palautuvan normaaleiksi kesän alkuun mennessä.