Vouhottaja ja valtionuskonto

Musiikkitoimittaja Pekka Laineella on ristiriitainen suhde urheiluun, urheilujournalismiinkin. Hän ei tunnustaudu urheiluhulluksi, mutta jääkiekkoliigan kiihkeää playoff -kevättä elävää Helsingin IFK:ta hän on seurannut koko ikänsä.

”Lukisin mielelläni perusteellisen jutun tai juttusarjan HIFK:n kulttuurihistoriasta”, Laine sanoo.

”Myyttiseen HIFK-henkeen viitataan usein, mutta mitä se tarkoittaa? Miten seuran omintakeinen toimintakulttuuri on tiukoissa käänteissä näkynyt? Vallankäyttäjien, säätäjien ja taustavaikuttajien maailmaan olisi kiinnostavaa kurkistaa syvemmälle. HIFK:ssa historia on olennainen osa joukkuetta, hyvässä ja pahassa.”

Samanlaisella kysymyksenasettelulla syntyi talvella Ylellä nähty Laineen luotsaama kymmenosainen dokumenttisarja Urheilu-Suomi. Sarjan taustalla on saman tekijäryhmän aiempaa dokumenttisarjaa Iskelmä-Suomea (2013) valmisteltaessa tehty huomio. Työyhmässä tajuttiin, että iskelmä on kaikille tuttu aihe, jota harvoin pysähdytään käsittelemään syvällisestä, kulttuuri-identiteettejä luotaavasta näkökulmasta.

Ihan niin kuin urheilukin.

Laine näkee kilpaurheilun olevan yhteiskunnassamme valtionuskonnon asemassa, alkaen siitä, että jokaisella lapsella ”olisi hyvä” olla urheiluharrastus.

”Urheilu on parhaimmillaan elämänalueista huumaavin, mutta siellä tehdään myös kamalimpia asioita, mitä vankilaan joutumatta voi tehdä. Hyvissä aiheissa on usein tällaista ristiriitaa. On tärkeää, että tällaisiin ilmiöihin suhtaudutaan myös ihmetellen”, Laine sanoo.

Laine toteaa urheilijoiden ja urheilutoimittajien usein hengittävän samaa ilmaa lapsesta saakka.

”Silloin on vaikeampi kysyä joltain Pärmäkoskelta sellaisia peruskysymyksiä kuin että miksi sä hiihdät.”

Kymmenosainen Urheilu-Suomi tavoittaa kilpaurheilun monisävyisyyden hyvin. Urheilu näyttäytyy sarjassa kroonisena sairautena, mutta yhtä lailla fantastisena, unohtumattomia elämyksiä tarjoavana draamana. Näkökulmat ovat kaukana urheilun päivittäisjournalismin tuloskeskeisyydestä.

Laine korostaa olevansa kaikkea muuta kuin analyyttinen tarkkailija. Kriittinen katse urheiluun ei tarkoita lähtökohtaista negatiivisuutta, ennemminkin myötäelävää uteliaisuutta.

”Olen vouhottaja, sentimentaalinen innostuja”, Laine kuvailee.

”Fiiliksestä puhuminen on kamalaa aikana, jona kaikki kaupan kassasta lähtien haluavat vaikuttaa sun tunteisiin. Siltikin tärkeintä on, miltä sarja tuntuu. Tässä näkyy se, että tekijöiden tausta ei ole uutis- ja ajankohtaisjournalismissa vaan kulttuuripuolella.”

Urheilumaailman ulkopuolelta tuleminen myös jännitti koko työryhmää. Urheilu-Suomen joukkue tiedosti aihepiirin merkityksellisyyden. Vaikka ohjelmasta tulisi huono, uutta tilaisuutta vastaavaan sarjaan ei siltikään annettaisi kenelläkään, pitkään aikaan.

Entä jos sarja ei onnistuisikaan sanomaan mitään uutta urheilusta?

”Ei se urheilua paljon seuraavalle ehkä sanokaan”, Laine toteaa.

”Mutta tähän pätee Remu Aaltosen viisaus: It ain’t what you do, it’s how you do. Vaikka monet asiat olisivat tuttuja, sarjan koskettavat hetket liittyvät monesti siihen, että tunnettu henkilö sanoo jonkin asian oivaltavalla tavalla, tai urheilusankari nähdään liikuttuneena muistoistaan.”

Kiittävä palaute on ollut työryhmälle sitäkin helpottavampaa. Kiitoksia sateli muun muassa Urheilugaalassa, jossa sarja palkittiin vuoden urheilukulttuuritekona.

Urheilu-Suomi on henkilöitynyt julkisuudessa paljolti Laineeseen. Käsikirjoittaja vannoo kuitenkin luovan ryhmätyöskentelyn nimiin, vaikka ryhmällä totta kai yhteinen maali onkin. Jos työryhmä on täynnä alansa ammattilaisia, olisi hulluutta olla antamatta heille vapauksia.

”Siksi casting on tärkein työvaihe. Ohjaajalla, leikkaajilla ja äänisuunnittelijalla on lopputuloksessa suuri rooli. Omat käsikirjoitukseni ovat esimerkiksi ihan onnettomia luonnoksia. Saatan antaa leikkaajalle 2 – 3 tunnin kasan jaksoon tulevaa haastattelumateriaalia ohjeistuksella do your thing. ”

Urheilu-Suomi katsottavissa Yle Areenassa vuoden 2018 loppuun saakka.