Liitto

Tylsä mutta tuottoisa vuosi

Journalistiliiton sijoitukset tuottivat jälleen kerran yllättävän hyvin.

Lähes koko 2010-luvun Journalistiliiton jäsenmaksutuotot ovat pienentyneet hiukan ja vastaavasti kulut ovat olleet niitä suuremmat. Sijoitusten hyvän tuoton ansiosta SJL:n viime vuoden tulos oli kuitenkin jälleen kerran voitollinen.

”Jotenkin erityisen tylsä vuosi”, kuvailee Journalistiliiton talous- ja hallintojohtaja Helena Visti SJL:n viime vuoden taloutta.

Osakemarkkinoiden kehityksen ansiosta liitto sai kassaansa noin 686 000 euroa, kun pelkillä jäsenmaksutuloilla tulos olisi jäänyt noin 763 000 euroa miinukselle.

Talousarviossa SJL oli varautunut vieläkin suurempaan varsinaisen toiminnan alijäämään. Säästöä budjettiin verrattuna tuli, kun muun muassa koulutusten, tes-neuvotteluiden ja oikeudenkäyntien kulut jäivät ennakoitua pienemmiksi.

Viime vuoden tilinpäätöksen mukaan myös liiton lomatalot Saariselällä ja Vierumäellä tuottivat pelkät käyttökulut huomioiden ylijäämää, vaikka budjetissa oli ennakoitu alijäämää. Rakennuksista, kalustosta ja remonteista tehtyjen poistojen jälkeen taloista kertyi kuitenkin liitolle enemmän menoja kuin tuloja.

”Etenkin Saariselän tunturimajaan kohdistuu tulevina vuosina myös paljon remonttitarpeita, mutta ei lomataloilla ole tarkoitus voittoa tehdäkään”, Visti sanoo.

 

Tämän vuoden budjetissa SJL arvioi sijoitustoiminnan tuottojen jäävän noin puoleen viimevuotisesta, jolloin lopullinen tulos jäisi yli 400 000 euroa tappiolle.

”Viime vuosina sijoitukset ovat tuottaneet vain positiivisia yllätyksiä. Osakemarkkinoiden ylämäki on jatkunut niin pitkään, että jossain vaiheessa käänne tulee, mutta sitä on mahdoton sanoa milloin.”

Journalistiliiton noin 24,7 miljoonan omaisuudesta osakerahastoihin on sijoitettu noin 40 prosenttia. Sijoitustoiminnan tuotoista ne toivat kuitenkin valtaosan. Jos markkinat sukeltavat, vaihtuvat liiton hyvät talousvuodet huonoiksi.

Talousjohtaja Visti ei ole kuitenkaan huolissaan, kuten ei myöskään SJL:n talousvaliokunnan puheenjohtaja Marko Laitala.

”Liiton talous on niin vahva, että vaikka tulisi ankeita aikoja, kaikki on omissa käsissä. Liiton tarkoitus ei ole tehdä voittoa, vaan rahan pitää palvella jäsenistöä”, sanoo Tekniikka&Talouden uutispäällikkönä työskentelevä Laitala.