Pakolaisjuttujen rivien väleistä

Oletko sinäkin ajatellut tekeväsi maahanmuutosta selkeästi neutraalia tai apua tarvitsevien puolelle asettuvaa journalismia?

Mari Maasillan ja Kaarina Nikusen toimittama tutkimusartikkeleiden kokoelma Pakolaisuus, tunteet ja media auttaa huomaamaan, että asiat ovat harvoin näin yksinkertaisia. Vaikka kirja viestii suomalaisen perinteisen median tehneen maahanmuuton parissa pääosin hyvää työtä, se muistuttaa myös aiheeseen liittyvistä sävyriskeistä, jotka helposti unohtuvat omaan eettisyyteensä ihastuneilta.

Esimerkiksi Kauhavan vastaanottokeskusta koskevia juttuja tarkastellut Nikunen kirjoittaa, että vaikka keskus sai myönteistä mediajulkisuutta, se kohdistui nimenomaan johtaja Ilkka Peuraan. Kehuessaan Peuran luomaa ”kuria ja järjestystä” jutut tulivat samalla viestineeksi asukkaiden tarvitsevan suitsimista.

Raiskausuutisia tutkinut Reeta Pöyhtäri kirjoittaa, että vaikka Kempeleen tapauksen uutisointi ei suoraan lainannut verkkokeskustelujen vihapuhetta, tapauksen herättämille tunnereaktioille annettiin uutisoinnissa paljon tilaa ja huomiota, mikä oli omiaan levittämään pelon ilmapiiriä.

Avuksi harkintaan siitä, miten tehdä vihapuheesta yhteiskunnallisesti tarpeellinen uutisjuttu uusintamatta itse vihaa, Pöyhtäri referoi viisiportaista testiä, jonka on laatinut kansainvälinen eettisen journalismin verkosto.

Mari Maasilta ja Kaarina Nikunen (toim.): Pakolaisuus, tunteet ja media. Vastapaino.