Liitto

Toimituksia vaivaa vaikenemisen kulttuuri

Journalistit joutuvat seksuaalisen häirinnän kohteiksi muita viestintäammattilaisia useammin. ”Urposti käyttäytyviä ihmisiä on alalla liikaa”, sanoo Hanne Aho.

Jos sinua on joskus häiritty seksuaalisesti, muttet ole tohtinut tehdä mitään, et ole ainoa.

Seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuneista media- ja viestintäalan ammattilaisista 59 prosenttia ei ole edes puhunut asiasta häiritsijänsä kanssa tai kertonut siitä kollegalle tai esimiehelle. Erityisen korkea kertomisen kynnys on miehille, jotka tosin kokevat seksuaalista häirintää naisia huomattavasti harvemmin.

Tiedot käyvät ilmi Journalistiliiton, ProComin ja Mainonnan, teknologian ja luovuuden liiton (MTL) teettämästä tutkimuksesta, joka julkaistiin 22. helmikuuta. Kyselyyn vastasi 1 197 liittojen jäsentä, joista 1 166 oli viestintä- ja media-alan ammattilaisia ja 31 opiskelijoita. Kyselyn toteutti IRO Research.

Tutkimuksen mukaan 16 prosenttia vastaajista on kokenut seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana. Eniten kokemuksia oli nuorilla: alle 31-vuotiaista vastaajista joka kolmatta on häiritty työpaikallaan. Usein häirintä on ollut toistuvaa, ei yksittäinen ”huono vitsi”.

Journalistiliiton jäsenet kertoivat joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi hieman muita useammin. Häiritsijä on yleensä kollega, mutta journalistien vastauksissa nousivat esiin myös haastateltavat ja kuvattavat.

Hieman muita useammin journalistit myös vaikenevat häirinnästä. Heistä kahdeksan prosenttia kertoi myös, että omalla työpaikalla tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään ei puututa.

 

Mistä tulokset kertovat? Ainakin toimituksien työkulttuurissa on vielä muuttamista siitä huolimatta, että rasvaisimmat jutut on jätetty 1980-luvulle, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo.

”Ennen seksuaalinen häirintä oli maan tapa. Toimitukset ovat olleet varsin roiseja työyhteisöjä, ja sitä ne ovat osin edelleen. Soisin, että porukka, joka toimii roisisti ja suorapuheisesti, miettisi tarkkaan, onko se sopivaa ja kävisi keskustelua toimituksissa”, hän sanoo.

”Urposti käyttäytyviä ihmisiä on alalla aivan liikaa.”

Pidemmällä aikavälillä seksuaalista häirintää kertoi kokeneensa 56 prosenttia vastaajista. Tulos vastaa Journalistin aiemmin toteuttaman kyselyn tuloksia, jossa puolet vastaajista kertoi joutuneensa urallaan seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

 

Häirinnästä puhuminen on tärkeää sen sallivan kulttuurin kitkemiseksi. Avointa keskustelua vastaajat toivovat myös liitoiltaan.

Journalistiliiton tasa-arvoasioista vastaava juristi Maija Raninen korostaa häirinnän sanallistamisen tärkeyttä.

”Kyselystä käy ilmi, etteivät häiritsijät aina ymmärtäneet, että heidän toimintansa on kiellettyä. Työpaikalla voitaisiin keskustella siitä, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua”, Raninen sanoo.

Monessa työpaikassa aihe on kiusallinen ja vaikea. Työnantajalla on silti lain mukaan velvollisuus puuttua seksuaaliseen häirintään. Siksi häirinnästä on Ranisen mukaan syytä kertoa työsuojelupäällikölle, mikäli häiritsijä ei käskystä huolimatta muuta toimintaansa.

Työsuojelulaki koskee myös häiritsijää, jolle seurauksena voi olla varoitus tai irtisanominen. Fyysinen seksuaalinen ahdistelu on rikos.

Oikeudellisesti ajatellen vaikeimpia ovat tapaukset, joissa häiritsijä on asiakas tai haastateltava, Raninen sanoo.

Avointen vastausten perusteella monen kynnystä kertoa häirinnästä nostivat aiemmat kokemukset tai pelot vähättelystä. Häirintä on kuitattu huonona läppänä tai turhasta loukkaantumisena.

Liittoon saakka häirintätapauksia tulee vuodessa muutama.

”Tutkimuksen valossa se on yllättävää. Tämä on aihe, josta monen on todella vaikea puhua.”

Miten toimia?

Jos koet, että sinua häiritään seksuaalisesti, sano siitä häiritsijälle. Kerro, millä tavoin hän loukkaa sinua. Käske häiritsijää lopettamaan.

Jos häirintä ei lopu, kerro asiasta työnantajan edustajalle, esimerkiksi työsuojelupäällikölle.

Flirttailu ei ole työpaikoilla kiellettyä. Seksuaalinen häirintä on yksisuuntaista ja ei-toivottua. Asiaan voi puuttua myös työkaveri. Vastuu häirinnästä vapaasta työpaikasta on koko työyhteisöllä.

Lähde: Maija Raninen, SJL