Journalismi

Myynnissä mahtavaa kamaa

Missä menee kiinnostavien erikoisuuksien esittelyn ja oman konsernin myyntipalveluiden esittelyn raja?

Helsingin Sanomat julkaisi tammikuussa Tampereella myyntiin tulleesta ”linnamaisesta jetset-tornista” ihailevan jutun, jonka kuvalähde oli saman konsernin Oikotie-verkkopalvelu. Pian jutulle kyseltiin Twitterissä journalistista perustetta ja kaupallinen yhteistyö -merkintää.

Päätoimittaja Antero Mukka perustelee jutun tekemistä aiheen kiinnostavuudella. Glorian aiempi juttu asunnon omistajista oli herättänyt paljon somepöhinää, ja Hesarin oman statistiikan mukaan poikkeukselliset asunnot kiinnostavat lukijoita.

Mukan mielestä on ”jonkinmoinen journalistinen voimavara”, että tornin tapaisista keisseistä saadaan dataa ja valokuvia talon sisältä.

”Yhtään juttua ei silti tehdä siksi, että edistettäisiin jonkun bisneksiä. Toisaalta konserniyhteys ei voi estää kiinnostavan asian kertomista.”

Hesarin jutussa mainittiin, että asunto ei tällä hetkellä ole myynnissä Oikotiellä, joka on osa Sanoma konsernia.

Ongelmallisena Mukka ei pidä myöskään jutun kohdettaan ihailevaa sävyä, koska ”suuren yleisön kiinnostus juttutyyppiin kumpuaa myyntikohteiden överiydestä ja outoudesta, ei todellisesta ostomahdollisuudesta tai -halustakaan”.

”Eri asia olisi kehua automallia tai ison uudiskohteen asuntoja.”

 

Hesarin jutusta ei ole kanneltu Julkisen sanan neuvostoon, mutta neuvosto on viime vuosina pohtinut muutaman muun jutun yhteyttä saman konsernin kaupallisiin verkkopalveluihin Journalistin ohjeiden 6 ja 16 valossa.

Langettavat tulivat vuosina 2017 ja 2013 Iltalehdelle jutuista ”Matildan upea tarra-Volvo” ja ”formulakuskien suosikkiauto” sekä Ilta- Sanomille vuonna 2016 jutusta ”Suomen suurin yksiö”. Jutuissa oli linkkejä samojen konsernien Autotalli- ja Oikotie-palveluihin.

Tarra-Volvo-jutussa ongelmana oli myös lukijan kehottaminen myyntipalveluun, suosikkiautojutussa mainosmainen sävy ja yksiöjutussa journalistisen panoksen ja konserniyhteys-maininnan puute.

 

Juttu on piilomainontaa, jos piilomainonnan kriteerit täyttyvät, neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström sanoo. Niitä ovat mainosmaisuus, ostokehotukset ja hintatiedot, suorat linkit mainostajan sivustolle, oman journalistisen panoksen puuttuminen ja mainostajalta peräisin olevat kuvat.

Toisaalta neuvosto punnitsee myös, onko juttu tehty aidosti palvelujournalismiksi vai onko sillä haettu konsernin myyntipalvelulle huomiota. Siten langettavan voi saada juttu, jossa kaikki piilomainonnan kriteerit eivät täyty ja vapauttavan juttu, jossa on ongelmallisia osia.

Samassa kokouksessa Tarra-Volvon langettavan kanssa vapauttavan sai Iltalehden asuntojen hintatasoa käsitellyt juttu, jossa linkitettiin saman konsernin Etuovi-palveluun. Vaikka jutun journalistinen panos oli vähäinen, siinä oli asumissivustolle sopiva näkökulma. Juttu ei ollut mainosmainen eikä sisältänyt ostokehotuksia.

”Pelkästään ’laiska journalismi’ ei tee jutusta piilomainontaa.”

 

Tuotteita käsitteleviä juttuja JSN on hyväksynyt laajasti, jos ne ovat olleet journalistisesti eli lukijoiden kiinnostuksella perusteltuja ja sopineet aiheeltaan osastoon, jossa ne julkaistaan.

Tanssahtelua journalismin ja mainonnan rajalla ja sen vaikutusta journalismin uskottavuuteen Grundström ei halua ryhtyä ”yleisesti paheksumaan”. JSN ratkaisee, onko juttu tehty hyvän journalistisen tavan mukaisesti eli noudattaako se Journalistin ohjeita.

”Lukijoiden ärtymys tai se, että he päättävät mieluummin seurata jotain vakavampaa mediaa, on sitten eri asia.”

Journalistin ohjeet 6 ja 16

JO 6: Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi.

JO 16: Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.