Liitto

Mediakunnan toiminnanjohtajaksi Hanna Kokkonen

Kokkonen siirtyy Mediakuntaan Otavan Oppimisen palveluista.

Työosuuskunta Mediakunnan toiminnanjohtajan sijaiseksi on valittu Hanna Kokkonen, 39. Kokkosen kahden vuoden pesti alkaa 6. huhtikuuta.

Kokkonen kertoo seuranneensa Mediakunnan nyt reilun vuoden mittaista taivalta alusta lähtien.

”Se on omanalaisensa menestystarina”, Kokkonen sanoo.

”Kun näin hakuilmoituksen, ajattelin, että tehtävässä voisin hyödyntää aiempaa kokemustani ja tukea freelancereita työmarkkinoilla entistä vahvemmin.”

Kokkonen siirtyy Mediakuntaan Otavan Oppimisen palveluista, missä hän työskennellyt toimituspäällikkönä. Hänen tehtäviinsä on kuulunut muun muassa freelancereiden töiden organisointi, perehdyttäminen, koulutus ja tuki.

”Olen työskennellyt pitkään ostajien ja asiakkaiden puolella, ja sitä kautta voin tuoda uutta näkökulmaa Mediakunnan toimintaan”, Kokkonen sanoo.

Hän on työskennellyt myös sisältökoordinaattorina, tuottajana, kustannuspäällikkönä ja kustannustoimittajana. Koulutukseltaan Kokkonen on suomen kielen maisteri, ja hän opiskelee toista tutkintoa kotitaloustieteestä.

Mediakunnan toiminnanjohtajan paikka vapautui, kun Maiju Mitrunen siirtyi projektitehtäviin Startup Refugees -verkostoon.