Journalismi

Ajojahti, entäs sitten?

Pahantahtoisen lähteen tiedot pitää tarkistaa erityisen hyvin, mutta motiivi ei yksin ole uutisen este.

Helsingin piispan Teemu Laajasalon kuittisotkua ja vanhoja liiketoimia on puitu julkisuudessa tavalla, jota jotkut ovat kutsuneet ajojahdiksi.

Siitä on syytetty Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajaa Johanna Korhosta, joka tuki piispanvaalissa toista ehdokasta. Juuri Korhosen laajalle jakelulle lähettämä 40 kysymyksen selvityspyyntö toi julkisuuteen kuittiepäselvyydet. Aiemmin Korhonen on penkonut ja kommentoinut Laajasalon yritystoimintaa.

Mutta entä sitten? Onko syytösten sylttytehtaalla merkitystä, jos faktat ovat kohdillaan?

 

Journalistin ohjeiden kohdan 12 mukaan lähteisiin on suhtauduttava erityisen kriittisesti silloin, kun kyse on kiistanalaisesta asiasta. Lähteen hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus ei silti ole este julkaista uutista, jos kaikki muu on kunnossa, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström sanoo.

”Jos lähteellä on selvä motiivi, asiat pitää tarkistaa tavanomaista paremmin. Mutta ainahan ne pitää tarkistaa.”

JO12 on monissa JSN:n päätöksissä ”apupykälä”. Siihen liittyvät langettavat ovat tulleet usein piilomainonnasta tai erittäin kielteiseen julkisuuteen liittyvistä kohdista. Lähdekritiikin puute tekee virheistä pahempia.

JO14:n mukaan yleisölle on jossain tilanteissa avattava sitä, miten nimettömän lähteen luotettavuus on varmistettu, Grundström muistuttaa.

Hän painottaa myös, että nimettömän lähteen esittämät faktat ja esimerkiksi kielteiset arviot ovat eri asia.

”Niiden suhteen toimittajan pitäisi olla hyvin kriittinen.”

 

Kirkko ja kaupunki uutisoi Laajasalon kuittiepäselvyydet ja 40 kysymyksen listan ensimmäisenä.

Uutispäällikkö Pauli Juusela painottaa, ettei listan heille toimittanut taho ole Johanna Korhonen itse, eikä kommentoi, miten lehti tiedot sai. Lähteen motiivien miettiminen on toki aina paikallaan, Juusela sanoo.

”Tässä tapauksessa niissä ei ollut mitään sellaista, että olisi ollut tarpeen jättää juttu tekemättä.”

Toimitus halusi, että niin Korhosen, Laajasalon kuin Helsingin seurakuntayhtymän kommentit saatiin samaan juttuun.

”Kohuotsikkoon samppanjasta ja kokiksista ei meidän mielestämme ollut aihetta. Isoimpia asioita olivat virkamatkojen majoitustaso ja kuittien puuttuminen”, Juusela toteaa.

Vastaavia tilanteita Kirkossa ja kaupungissa ratkotaan Juuselan mukaan harvoin. Vinkkejä toki tulee, ja silloin lähteiden motiivia suhteutetaan asian yleiseen merkitykseen.

”Vahingoittamismotiivi voi nostaa julkaisukynnystä”, Juusela sanoo.

 

Suomen Kuvalehti kertoi Laajasalon yhtiön talousvaikeuksista viime elokuussa, ja piispan toimintaa on seurattu tarkkaan.

Toimittaja Salla Vuorikosken mukaan oli selvää, että lehti tarttuu myös kuittisotkuun. Toimitus selvitti eri tavoin Korhosen 40 kysymyksen taustoja. Kaikkea ei julkaistu.

”Uutisarvon pohdinnan kannalta ei ole merkitystä, miten tieto listasta on toimituksille päätynyt”, Vuorikoski sanoo.

Vuorikoski kertoo kysyvänsä lähteidensä motiiveista usein suoraan. Se on tärkeä taustatieto, muttei määritä uutiskynnystä.

”Olen harvoin törmännyt tilanteeseen, jossa lähde saisi suoran henkilökohtaisen hyödyn uutisoinnista”, Vuorikoski kertoo.

Ja onko ”vahingoittaminen” aina huono motiivi? Vuorikoski pohtii. Vaikka joku haikailisi epäeettiselle vallankäyttäjälle potkuja, joskus potkujen seuraus voi olla yhteiskunnalle hyvä.

”Tietojen julkaisemista pitää aina ensisijaisesti arvioida yleisön edun kannalta: onko yleisöllä oikeus tietää”, Vuorikoski summaa.

Journalistin ohje 12

Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.