Kuolleita

Kyltymätön uuden omaksuja

Kuolleita: Sirkku Uusitalo.

Toimittaja Sirkku Uusitalo (o.s. Aspelund) kuoli 9. joulukuuta 2017 Helsingissä. Hän oli syntynyt Säkkijärvellä 7. maaliskuuta 1937.

Jo lukioaikana Uusitalo pääsi useana kesänä harjoittelijaksi Lahti-lehteen. Kun Uusitalo valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta, uravalinta oli selvä. Journalistin ura urkeni nopeasti monipuolisena ja vaativana, aluksi Viikkosanomissa, sitten Suomen Kuvalehdessä. Niitä seurasivat työt Eevan päätoimittajana, Avotakan toimituspäällikkönä ja Makasiinin päätoimittajana. Uusitalo myös julkaisi viisi kirjaa.

Uusitalo oli perustamassa myös kahta designyritystä, kauppaa Finnjetille, kodintavaroiden kauppaa Makasiinin lukijoille sekä toimi taidegalleristina niin Helsingissä kuin Hangossa. Myös lehtityö jatkui vapaana toimittajana.

Kyltymättömänä uuden omaksujana, idearikkaana journalistina Uusitalo oli näkyvä vaikuttaja. Hän oli Aikakauslehtien Päätoimittajat ry:n perustajajäseniä, ja useita vuosia Sisustustoimittajat ry:n puheenjohtaja.

Pitkä sairauskaan ei lannistanut työteliästä journalistia. Uusitalon positiivinen energia voimautti työympäristöä, perhettä ja ystäviä.