Seksuaalinen häirintä puhuttaa mediassa ja somessa. Suomalaiset mediat ovat varovaisia häirinnästä syytettyjen nimeämisessä.
Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä jatkuu #Metoo -kampanjan ja The New York Timesin Harvey Weinstein -paljastuksen vanavedessä edelleen.
Yhdysvalloissa laatumediatkin ovat julkaisseet häirinnästä syytettyjen julkisuuden henkilöiden nimiä. Myös Ruotsissa on nimetty syytösten kohteena olevia juontajia, näyttelijöitä ja toimittajia.
Suomessa nimiä on huudeltu esiin enimmäkseen turhaan.
Häirinnästä ilmiönä on toki kirjoitettu laajasti. Helsingin Sanomat julkaisi 17. lokakuuta jutun ohjaajanäyttelijä Heidi Lindénin keräämistä elokuva-alalla työskentelevien naisten kokemuksista. Jutun mukaan ”kaikki alalla tietävät” 5 – 10 sikailevan elokuvamiehen nimet. Heidän nimiään ei kerrottu jutussa.
Päätoimittaja Antero Mukan kommenttikirjoitus selvensi lehden linjaa yleisemminkin.
”Nimellään lehdessä esiintyvä epäilty näyttää liian helposti valmiiksi syylliseltä. Median tehtävänä on pysyä omassa roolissaan, ei ryhtyä tuomariksi”, Mukka kirjoitti.
Nimien peräänkuuluttaminen on jatkunut myös Helsingin Sanomissa. Näkyvimpänä esimerkkinä kirjailija Sofi Oksanen toivoi lehden haastattelussa ahdistelijoiden nimeämistä.
Journalistin ohjeet ohjaavat asiassa varovaisuuteen. Kohdan 32 mukaan ”tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä”. Kohdassa 33 varoitetaan vielä arkaluontoisen rikoksen uhrin henkilöllisyyden paljastamisesta.
Mukka muistuttaa, että ei ole yksiselitteistä, missä tilanteissa nimiä voi julkistaa.
”Erityisen hankalia ovat tilanteet, joissa on sana sanaa vastaan, eivätkä asiat ole viranomaisprosessissa tai työpaikkatason selvittelyssä”, Mukka sanoo.
Helsingin Sanomat julkaisi vuonna 2008 eduskunnan ahdistelukohussa syytettyjen kansanedustajien nimiä. Siitä tuli Julkisen sanan neuvostolta langettava. Mukan mielestä median oikeampi rooli olisi rohkaista häirinnän kohteita olemaan yhteyksissä viranomaisiin.
Onko vuoden 2008 langettava siis saanut Helsingin Sanomat varovaisemmaksi?
”Ei”, Mukka sanoo.
”Eduskunnan tapausta harkittaessa oli merkitystä kansanedustajien poikkeuksellisella valta-asemalla.”
On myös tapauksia, joissa nimen julkaisu voi olla tarpeen esimerkiksi siksi, että henkilöt, joita ei epäillä säästyvät leimalta, Mukka lisää.
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström huomauttaa, että JSN ottaa päätöksissään kantaa laajemmin siihen, onko henkilö tunnistettavissa.
”Jos on tunnistettavissa, on ihan sama, onko nimi mainittu”, Grundström toteaa.
Jos henkilö on tunnistettavissa, neuvosto harkitsee, rikkooko juttu jotakin muuta Journalistin ohjeiden kohtaa, esimerkiksi pykälää 21 kielteisestä julkisuudesta ja samanaikaisesta kuulemisesta tai kohtaa 27 yksityisyydensuojasta.
Urheilulehti sai viime kesänä langettavan jutusta, jossa esitettiin raskaita ahdistelusyytöksiä nimeämättä jätettyä valmentajaa kohtaan. Valmentajan henkilöllisyys oli lajiyhteisön pääteltävissä tämän toimenkuvan kautta.
Julkisuudessa viime viikkoina ollut Kallion lukion opettajan tapaus herättää edellä mainitun valossa kysymyksiä. Miten paljon neuvosto sitten antaa painoa sille, että epäillyn riittävän tarkka määrittely vapauttaa hänen kollegansa aiheettomista epäilyistä?
”Kyllä se voidaan huomioida, jos se on ollut toimituksen päätöksen perusteena”, Grundström sanoo.
”Harkinta on tapauskohtaista. Huomioon otetaan esimerkiksi ihmisen asema, tapauksen yhteiskunnallinen merkitys ja rikoksen vakavuus.”
Grundström toteaa, että julkista keskustelua myös nimien julkaisemisesta on hyvä käydä.
”Mutta onhan myös vaatimuksia, että kaikkien epäiltyjen etninen tausta pitäisi kertoa. Näen näiden olevan samansukuisia ajatuksia.”
Sekä Grundström että Mukka pitävät suomalaismedian varovaista nimilinjaa hyvänä. Mukka huomauttaa, että Ruotsissa iltapäivälehdistö on sensaatiohakuisempaa kuin meillä.
”Myös suomalaisten laatuvälineiden kulttuuri on pidättyväisempää. Ruotsalainen tiedostavuus näyttäytyy meikäläisin silmin poleemisuutena ja puolen valitsemisena”, Antero Mukka sanoo.
Journalistin ohjeet 27 ja 32
JO 27: Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä.
JO 32: Tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä.
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
