Työelämä

Edessä alanvaihto

Ditte Kronströmille STT:n ruotsinkielisen toimituksen lakkauttaminen merkitsee uutta alkua.

Kuukauden päästä se on ohi: STT:n ruotsinkielinen toimitus lähettää jakeluun viimeiset tekstinsä. Ainakin kahdeksan kymmenestä toimituksen työntekijästä on irtisanottu.

Myös kourallinen tarvittaessa töihin tulevia menettää työnsä. Ditte Kronström kuuluu tähän joukkoon.

Hänkin oli aiemmin STT:n toimittaja, mutta hänen vakituinen työsuhteensa päättyi jo vuoden 2015 yt-neuvottelujen seurauksena. Siitä lähtien hän on tehnyt keikkoja STT:lle, enimmäkseen toimitussihteerinä mutta myös kesäsijaisena.

”Eniten suren työyhteisön menettämistä. Meillä on ollut tosi hauskaa töissä, usein ihan hävyttömän hauskaa.”

Kronströmille STT:n ruotsinkielisen palvelun lakkaaminen merkitsee keskittymistä kääntäjäntyöhön. Sitä hän on tehnyt oman toimen ohella koko journalistinuransa ajan. Töitä kielenkääntäjälle on tarjolla, omasta toimeentulostaan hän ei ole huolissaan.

”Enemmän olen huolissani kollegoista, joilla ei ole ollut tällaista sivutyötä. Monet heistä ovat työskennelleet STT:ssä pitkään, jotkut koko työuransa.”

 

Kronström pitää FNB:n tilannetta koko suomalaista mediamaailmaa koskevana menetyksenä. Kaksikielisestä uutistoimistosta tulee yksikielinen. Yhteistyö muiden pohjoismaisten uutistoimistojen kanssa muuttuu epävarmaksi.

”Traagisinta on, että suomenruotsalaiset ovat itse aiheuttaneet itselleen tämän takaiskun.”

Kronström hämmästelee sitä, että yleensä ruotsin kielen asemasta huolta kantavat eivät ole puolustaneet STT:n ruotsinkielistä palvelua julkisuudessa.

”RKP ei ole hiiskahtanut mitään, ei myöskään Folktinget [suomenruotsalaiset kansankäräjät].”

 

STT:n ruotsinkielisen palvelun lakkauttaminen liittyy tiiviisti uuden uutistoimiston SPT:n perustamiseen. Suuret suomenruotsalaiset mediatalot HSS Media ja KSF Media päättivät lopettaa yhteistyönsä FNB:n kanssa ja perustaa oman uutistoimiston.

Ne ilmoittivat yhdeksi lopettamisen syyksi sen, etteivät olleet tyytyväisiä FNB:n tarjontaan.

”Kyse ei ole siitä, että emmekö olisi kyenneet tarjoamaan tarvittavaa palvelua. Meillä on ollut videotuotantoa ja olisimme voineet tarjota interaktiivista grafiikkaa, mutta sanomalehtitalot eivät halunneet maksaa siitä tai niillä ei ollut teknisiä valmiuksia ottaa vastaan kaikkea tarjontaa”, Kronström sanoo.

 

Kronström valmistautuu lähtemään töihin – STT:hen. Hänellä on monta työvuoroa tässä kuussa. Työsuhteisten täytyy ehtiä pitää lomansa ennen töiden päättymistä, ja sijaisia tarvitaan, jotta työt sujuvat.

”Mieliala on hieman absurdi, mutta teemme töitä tavalliseen tapaan ja yritämme pitää motivaation siedettävällä tasolla. Aikaa on jäljellä vähän.”

På svenska: Gravölet väntar

Lue lisää:
Åtta sägs upp på FNB
SPT rör om i nyhetsgrytan
Nyhetsbyrån SPT planerades utanför styrelsen
Vägen mot en ny nyhetsbyrå
Inte stort nog för två
En 130-åring går mot sitt slut

Ditte Kronström

 

Toimittaja ja kääntäjä, STT:n ruotsinkielisen palvelun toimittaja 1999 – 2015, sen jälkeen pätkätöitä samassa toimituksessa.

Kääntää suomesta ruotsiin muun muassa elokuvia ja valtionhallinnon tekstejä.

Haaveilee kissahotellin perustamisesta.