Journalismi

Vauva vaikeni yöksi

Yleisön tuottama sisältö teettää toimituksille töitä ja koettelee Journalistin ohjeiden rajoja.

Yksi Suomen vilkkaimmista keskustelupalstoista, Vauva.fi on sulkenut kommentoinnin yöksi. Syyskuun alusta lähtien keskusteluihin on voinut kommentoida aamuseitsemän ja iltayhdentoista välillä.

Vauvan ja Meidän Perheen päätoimittaja Maija Koski kertoo päätöksen olevan pitkän seurannan tulos.

”Riittävän tehokas moderointi yöaikaan on vaikeaa. Emme halua, että palstalle jää mahdollisesti asiattomia viestejä yön ajaksi.”

Vauva.fi:n keskusteluja moderoi Sanoma Media Finlandin ylläpito. Siihen toimitus osallistuu vain poikkeustilanteissa.

Sosiaalisen median kommentteja seuraavat toimittajat.

Kosken mukaan keskustelujen antamaa kuvaa lehdistä mietitään toimituksessa paljon. Hyviä keskusteluita pyritään kannustamaan.

Nimettömällä keskustelupalstalla on ongelmansa, mutta myös ansionsa.

Vauvan palstalla moni on anonymiteetin suojin uskaltanut puhua vaikeistakin asioista ja saanut niihin apua ja tukea. Palstalla on myös hersyvää huumoria ja hauskuutta”, Koski sanoo.

 

Julkisen sanan neuvosto linjasi yleisön tuottamista sisällöistä tiedotusvälineiden verkkosivuilla vuonna 2011 liitteellä Journalistin ohjeisiin. Sen jälkeen nettikeskusteluista ei ole juuri jaettu langettavia.

JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström arvioi, että linjausta on toimituksissa osattu soveltaa hyvin myös somekommentteihin ja esimerkiksi paikallislehtien FB-keskusteluryhmiin.

Yleisökommenttien ei tarvitse noudattaa Journalistin ohjeita. Yksityisyyttä tai ihmisarvoa loukkaavat kommentit pitää poistaa viipymättä. Yleisö- ja toimituksellisen aineiston raja on myös pidettävä selkeänä.

Eri asia on, kun yleisösisältöjä julkaistaan tiedotusvälineen nimissä. Silloin Journalistin ohjeet pätevät. Syyskuussa Yle Oulu sai langettavan, kun sen Instagramtiliä olivat päivittäneet ulkopuoliset henkilöt.

JSN:n mukaan pelkkä #yleinstavieras-hashtag ei riittänyt kertomaan sisällön luonteesta. Journalistisen päätösvallan luovuttamiseksi katsottiin se, että tilin tunnukset luovutettiin ulkopuolisille, sisältöjä ei tarkistettu ennakkoon ja annetut ohjeet olivat ylimalkaisia.

Neuvosto ei anna ”Tee näin” -listaa siihen, kuka lehden somekanavia saa päivittää ja miten. Grundströmin mukaan ammattitaitoinen freelancerkin voi kelvata samalla periaatteella kuin tiedotusvälineen verkkosivuilla.

”Sometili on eri asia kuin yleisön tuottama sisältö, jota vain jälkikäteen moderoidaan.”

 

Instagram-päätöstä on luettu tarkkaan Demissä, jonka Snapchat-tilillä on välillä julkkisten ”takeovereita” ja asiantuntijavieraan vetämiä kyselytunteja.

Päätoimittaja Anni Lintula kertoo, että vieraat prepataan tarkkaan. Toimitus myös seuraa postauksia – ei kuitenkaan ennakkoon. JSN:n linjauksen myötä on harkittu, pitäisikö oman toimittajan olla samassa tilassa kuin päivityksiä tekevä vierailija.

Yleisökommentteja Demin kanavissa syynätään tarkemmin kuin muualla, koska kohderyhmä on alaikäinen. Moderaattorien ja toimituksen lisäksi keskusteluja kaitsevat demittäjät itse ilmiantamalla asiattomat viestit. Yhteisölle on tärkeää säilyttää hyvä fiilis, Lintula kertoo.

Päätoimittajalle kaikkien kanavien sisältöjen pikkutarkka seuraaminen on mahdotonta, Lintula myöntää. Siksi hän pitää tärkeänä, että linjoista käydään keskustelua sekä toimituksissa että JSN:ssa.

”Pitää myös uskaltaa kokeilla uudenlaista tarinankerrontaa. Silloin tulee vastaan kysymyksiä, joita printtimediaa tehdessä ei jouduttu miettimään.”

Yleisön tuottama aineisto tiedotusvälineiden verkkosivuilla

Toimituksen tulee seurata verkkosivujaan sekä pyrkiä estämään yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen julkaiseminen. Syrjinnän lisäksi ihmisarvoa loukkaavat esimerkiksi väkivaltaan yllyttävät sekä yksilöön tai kansanryhmään kohdistuvat vihaa lietsovat sisällöt.

Lue Journalistin ohjeiden liite kokonaan: jsn.fi