Taistelu Suomen ilmatilasta

Möläytys. Nolo sekaannus. Ankka.

Näin luonnehdittiin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausuntoa, joka aiheutti Suomen valtionjohdolle kiusallisen tilanteen. Presidentti Sauli Niinistön tavannut Trump väitti Suomen olevan ostamassa suuria määriä F-18-lentokoneita amerikkalai­selta Boeingilta.

Niinistö kuittasi uutisen myöhemmin ankaksi, mutta Trumpin möläytys tuskin oli vahinko vaan osa valtiollista hävittäjäkauppojen lobbausta. Tähän peliin kuuluu vaikuttaminen yleiseen mielipiteeseen median kautta – ja senhän Trump hallitsee.

Vaikka varsinainen vaikuttaminen ja lobbaus – toisin sanoen vienninedistäminen – tapahtuu yleensä silmiltä ja korvilta piilossa kulisseissa, medialla on keskeinen rooli paitsi suuren yleisön myös suomalaisten päättäjien mielipiteen muokkauksessa. Panokset ovat kovat, sillä hävittäjät maksavat Suomelle arviolta 7 – 10 miljardia euroa, jonka päälle tulevat miljardien elinkaarikustannukset.

Päätös Suomen hävittäjävalinnasta tehdään huolellisten testausten ja arviointien jälkeen vasta vuonna 2021. Taistelu Suomen ilmatilasta käy kuitenkin jo kuumana kulisseissa. Ensin pitää valloittaa median ilmaherruus.

Kesäkuun alussa monen suomalaisen Twitter-syötteeseen jämähti useaksi päiväksi näkyvälle paikalle sponsoroitu päivitys: ”F-35: oikea valinta Suomelle”.

Mainos tuntui lyömättömältä tarjoukselta tavalliselle kuluttajalle – ”Mis sie tarvitset oikei hyvvää hävittäijää, täs siul on sellane”. Somekamppis ilmestyi samaan aikaan kuin järjestettiin Helsingin Kaivopuiston lentonäytös, jota ilmailutoimittajat kutsuvat hävittäjien suurimmaksi lobbaustapahtumaksi tähän asti. Tosin F-35:ttä ja ranskalaista Rafalea ei siellä nähty.

Miksi polttaa näin paljon ruutia median suuntaan, ennen kuin ollaan edes tarjouspyyntökierroksella?

”Kysymys on mielikuvista ja mielikuvamarkkinoinnista”, arvioi hävittäjähanketta Yleisradiossa seurannut toimittaja Tuomas Kerkkänen.

”Halutaan rakentaa suomalai­sille ja hävittäjäkaupoista päättäville poliitikoille mielikuvaa erinomaisesti Suomelle sopivasta suorituskykyisestä järjestelmästä. Tämä on juuri sopiva sauma mielikuvamarkkinoinnille, kun hävittäjien arvioinnin tuloksia ei ole vielä julkistettu.”

Hävittäjistä uutisoivat toimittajat tiedostavat olevansa osa tätä mielikuvamarkkinointia, mutta he pyrkivät sen takia tasapuolisuuteen hävittäjämallien kohtelussa. Kerkkänen ja Helsingin Sanomissa puolustusasioista kirjoittava toimittaja Jarmo Huhtanen eivät suostu nimeämään hävittäjäsuosikkiaan, vaikka mielikuviahan heilläkin täytyy olla.

Hävittäjätehtaat ja niitä Suomessa edustavat viestintätoimistot lobbaavat yhtä valmistajaa lukuun ottamatta suomalaista mediaa aktiivisesti. Median piirissä kysymyksiä on herättänyt se, että myyntiponnistelujen tuek­si on palkattu entisiä korkean tason upseereita ja puolustushallinnon virkamiehiä.

Hävittäjävalmistajien piikkiin töitä tekee useampikin suomalainen eläkeläiseversti tai -kenraali. Kovimmat natsat löytyvät ruotsalaista Saabia konsultoivan prikaatikenraali evp Kari Salmen, ranskalaisia auttavan vara-amiraali evp Kari Takasen ja amerikkalaisen Boeingin laskuun toimivan amiraali evp:n ja puolustusvoimien entisen komentajan Juhani Kaskealan kauluksesta.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva on todennut konsulttiupseereista, että hän toivoisi parhaiden voimien olevan valtakunnan eikä yksityisten lobbarifirmojen käytössä.

Journalistin haastattelemia toimittajia mietityttää, kenen puolella upseerit ovat ja mitä tietoja he kertovat ulkomaisille yrityksille. Toimittajien mukaan upseerit eivät ole olleet median suuntaan aktiivisia.

Puolustusministeriössä hävittäjähanketta vetävä kenraalimajuri evp Lauri Puranen sanoo, ettei puolustusvoimista siirtyneiden upseereiden tehtävä ole pääsääntöisesti lobbaaminen vaan toimiminen lentokonetehtaiden paikallisina asiantuntijoina. He osaavat kertoa ulkomaisille asejärjestelmien toimittajille, mitä Suomi tarkoittaa ja tarvitsee.

”Eivät he ole mitään isänmaan pettureita. He haluavat, että Suomi saa hyvän suorituskyvyn”, Puranen sanoo ja huomauttaa, että salassapitovelvollisuus säilyy, vaikka upseeri jäisi eläkkeelle.

Suomalaistoimittajia on kierrätetty tehtailla Amerikassa, Skotlannissa ja Ruotsissa. Itsestään selvää matkoille osallistuminen ei ole kuitenkaan ollut. Hesarissa ei tartuttu ollenkaan Yhdysvaltain- ja Skotlannin-reissuihin, mutta HS:n Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja kävi paikalla Pentagonin osuudessa.

”Tulin siihen tulokseen, ettei hinta – laatu-suhde toimi siinä tällä kertaa meille. Skotlannin keikasta juttelin esimiehen kanssa, ja päätimme, ettei sinne kannata lähteä. Sieltä pitäisi saada jotain yleisempää irti”, Huhtanen sanoo.

Ylen Tuomas Kerkkänen vieraili sekä Yhdys­valloissa että Skotlannissa. Boeing ja Lockheed Martin tarjoutuivat maksamaan suomalaistoimittajien ja -bloggareiden kaikki kulut Yhdysvalloissa. Kerkkäsen mukaan Ylessä pohdittiin matkalle osallistumista, mutta järjestäjille tehtiin selväksi, että Yle maksaa kulunsa itse. Kerkkänen piti myös tärkeänä, että hänen uutisistaan käy avoimesti selville juttujen syntyneen hävittäjätehtaiden järjestämältä matkalta.

”Reissu oli huomattavan kallis ja hyvin organisoitu. Mahdotonta sellaista olisi ollut omatoimisesti järjestää. Lensimme tehtailla ympäri Yhdysvaltoja ja kävimme muun muassa Pentagonissa”, Kerkkänen kertoo.

Hän pitää mahdollisena, että joku osallistujista on voinut olla matkalla järjestäjien maksamana, mutta ei halua lähteä arvostelemaan muita.

Sekä Kerkkänen että Huhtanen ovat kieltäytyneet houkuttelevista tarjouksista, joissa on tarjottu toimittajalle mahdollisuutta päästä itse hävittäjän kyytiin.

”Juttelin yhdestä tarjouksesta päätoimittajan kanssa. Tarjouksesta tuli vähän kiusallinen olo. Totta kai toimittaja haluaisi mennä, nähdä ja kokea kaiken, mutta kieltäytyminen oli oikea ratkaisu. Tasapuolisuuden vuoksi pitäisi sitten lentää kaikilla hävittäjäehdokkailla”, Huhtanen kertoo.

Kerkkäselle on kolme valmistajaa tarjonnut lentomahdollisuutta.

”Toimituksessa harkittiin asiaa, eikä kenelläkään ollut asiassa epäselvyyttä – tähän emme lähde. Hauska juttuhan se olisi ollut, mutta se olisi ollut juuri sitä, mitä valmistaja haluaa.”

”Lisäksi arvelutti se, että hävittäjän lentotunti maksaa 10 000 – 20 000 euroa. Voisiko sellaista ottaa vastaan ja mitä jos joku kyseenalaistaisi toimittajan riippumattomuuden jälkeenpäin?”

Kerkkänen sanoo hyppäävänsä hävittäjän kyytiin mielellään sitten, kun jokin vaihtoehdoista on valittu Suomelle.

Miten näin tehokas lobbaaminen sitten vaikuttaa toimittajaan? Pakkohan sen on jossakin tuntua ja näkyä.

Tärkein vaikutus on tietysti informaation välittyminen, ja se on myös toimittajan ja hänen yleisönsä etu.

”Tulee ehkä herkemmin lähdettyä esimerkiksi taustakeskustelutilaisuuksiin. Niistä saa tiedonjyviä. Jos viestintätoimisto ei ole aktiivinen, ei toimittaja osaa itse esimerkiksi kysyä, että onko teillä nyt Suomessa semmoinen kaveri, jonka kanssa voisi jutella”, Jarmo Huhtanen sanoo.

Tuomas Kerkkäsen mukaan toimittajan lisääntyvästä tietomäärästä on sekin hyöty, että hänelle on selvinnyt, millä myyntiargumentein kukin valmistaja pyrkii konettaan kauppaamaan. Lobbauksen kärjiksi valitaan tietenkin koneiden vahvuudet, mutta tietojensa ansiosta Kerkkänen tuntee myös heikkoudet.

”Suomen päättäjät ovat kuulleet nämä samat puheet. On olennaista, että tunnen ne argumentit.”

Eikö hävittäjätehtaiden vierailuille osallistuminen vaikuta suosiollisesti mielikuviin, joita toimittajalle syntyy läheltä nähdyistä ja tarkasti briefatuista lentokoneista?

Sekä HS:n että Ylen toimittajat pitävät tärkeänä hävittäjävalmistajien tasapuolista kohtelua. Toimittaja ei voi myöskään lähteä hehkuttamaan omia kokemuksiaan.

”Vältämme innostunutta vastaanottoa”, Huhtanen sanoo lakonisesti.

Vaikka tehtaiden suora kontakti median suuntaan ja suomalaisten viestintätoimistojen viestintä on ollut intensiivistä, toimittajat eivät koe sitä häiritseväksi.

Päinvastoin, tiedolle olisi tarvetta välillä enemmänkin kuin sitä on ollut tarjolla. Sekä Huhtanen että Kerkkänen mainitsevat, ettei ranskalaisten Rafalesta ole kuultu paljon mitään.

”Ranskalaisten lobbaus median suuntaan on ollut lähes olematonta. Yritin kysyä sieltä jotakin, mutta sieltä ei edes vastattu yhteydenottopyyntöön”, Kerkkänen kertoo.

Tiedot ranskalaiskoneesta hän on joutunut hankkimaan muista lähteistä.

Dassault Systemsin Rafalea on Suomessa edustanut talvesta lähtien pr-toimisto Rud Pedersen Suomi. Toimistolta vastattiin Journalistin yhteydenottopyyntöön ja kerrottiin Dassaultin olevan aktiivisesti mukana Suomen kilpailussa ja käyvän vuoropuhelua virkamiesten ja päättäjien kanssa.

”Dassaultin yrityspolitiikka on se, että yhtiö ei pidä suurta ja aktiivista profiilia julkisuudessa”, kommentoi puolustustiimiä vetävä partneri Marcus Rantala.

Rantalan mukaan Dassaultkin on suunnittelemassa toimittajien tutustuttamista Rafale-hävittäjään ja tehtaaseen.

Hankala tilanne oli syntyä, kun tehdaskiertuetta organisoinut Yhdysvaltain suurlähetystö kiitteli matkalle osallistuneita toimittajia ”mahtavista uutisjutuista” matkan jälkeen. Lähetystöstä viestitettiin Lockheed Martinin lähettäneen materiaalia, jonka he halusivat toimittaa eteenpäin osallistujille kiitokseksi vierailusta.

”Kurkkaisitko ystävällisesti pakettiini”, Kerkkänen vastasi nopeasti viestiin ja muistutti lähetystöä Ylen käytännöstä, ettei arvokkaita lahjoja oteta vastaan.

Hävittäjätehtaan paketissa oli kuitenkin onneksi pelkkää viestintämateriaalia.

Kaikenlaista hävittäjäkrääsääkin on kertynyt Kerkkäsen kaappiin Pasilassa, mutta Kaukoidässä valmistettujen avaimenperien, rintamerkkien, kynien ja lippisten kappalearvo tuskin on euroa enempää.

Emme todennäköisesti saa lukea Kerkkä­sen tuotevertailua F-35:n ja F-18:n kaksintaistelusta, joten täytyy tyytyä vertailemaan Kerkkäsen hallussa olevia Boeingin ja Lockheed Martinin kyniä.

Boeingin sininen kynä on muodoltaan pulleampi ja kädessä jämäkämpi, mutta se on tavallinen kuulakärkikynä. Lockheedin mustaharmaa kynä on hieno mustekynä, joka kuitenkin tekee sottaista jälkeä muistiinpanoihin.

Jos tällä perusteella pitäisi tehdä hävit­täjävalinta, vaaka kallistuisi Boeingin puolelle.