Kaikkien näköinen maailma

Syksyllä 2015 Jasmina Kauta, 23, kuuli taksikuskilta kiehtovan sukutarinan. Sitten baarissa ryhtyi juttusille pariskunta, jonka vauva oli ensi kertaa hoidossa. Raskaus oli alkanut ensitreffeillä, vaikka nainen oli vuosia uskonut, ettei pystyisi saamaan lapsia.

Kautaa alkoi vaivata ajatus, että kertomisen arvoisia tarinoita on myös siellä, mihin omaa elämäänsä elävien toimittajien ideat eivät yllä ja niillä, jotka eivät sovi median normaaleihin ”tavisrooleihin”. Ajatuksesta jalostui Haaga-Helian journalismiopintojen opinnäytetyö, jossa Kauta testasi, millaisia jutunaiheita löytyy satunnaisilta ihmisiltä.

Kauta kirjoitti käsin kymmenen kirjettä, joissa selosti projektinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä. Kirjeet hän jakoi joulukuisena päivänä tarkan aika- ja paikkasuunnitelman mukaan liikennevälineisiin ja vastaantulijoille.

”Kirjeiden antaminen jännitti. Silti toteutin suunnitelman tarkasti, mikä pakotti ylittämään omia ennakkoluuloja.”

Parin päivän hiljaisuuden jälkeen vastauksia kertyi kolme. ”Mauri” halusi auttaa projektissa mutta ei kertoa nimellään julkisesti mitään.

”Häneltä olisi voinut poimia idean juttuun ihmisestä, joka elää kahta toisistaan täysin erillistä elämää.”

Terveyskeskuslääkäri Eeva oli perustanut perheen erikoisella tavalla, mutta Kauta tarttui tämän työkomennukseen Etelä-Sudanissa, koska maan tilanne on edelleen vaikea. Koulutussihteeri Mari harrasti voimanostoa, mutta kiehtovimmalta tuntui hänen kokemuksensa elämästä äärimmäisenä introverttina. Jutut, joihin Kauta otti myös kuvia ja teki taitot, ovat osa opinnäytetyötä.

Kauta myöntää, että myös sattumametodissa tulevat vastaan toimittajan valinnat, ja epävarmuutta on mukana normaalia enemmän. Silti hän rohkaisee kokeilemaan metodia laajentaaksemme ihmisten ja aiheiden valikoimaa, jonka perinteiset toimitusprosessit tuottavat.

”Tehtävämme on antaa kattava kuva maailmasta. Ei tehdä siitä vain journalistien näköistä.”