Hintarysäys

Urheilutapahtumien kuvaamista Suomessa, Brasiliassa, Argentiinassa, Paraguayssa, Meksikossa ja muualla Latinalaisessa Amerikassa. Jalkapallon Veikkausliigaa, MMkisoja, Englannin Valioliigaa, Italian Serie A:ta, Brasilian sarjoja. Jääkiekon SM-liigaa, pesäpalloa, hiihtoa, yleisurheilua. Kuvia kirjoissa, lehtijutuissa, Sky Sportsin ohjelmissa. Kuvia ympäri urheilua seuraavan maailman.

Juha Tammisen ura urheilun, ennen kaikkea jalkapallon, kuvaajana on komea. Kirjoittavana toimittajana aloittanut Tamminen siirtyi vähitellen kuvaajaksi jo 1980-luvun puolivälissä. Hän on kuvannut Diego Maradonan kuuluisan pujottelumaalin Englantia vastaan vuonna 1986. Hän on haastatellut ja kuvannut Pelén.

Mutta vuodesta 2014 lähtien urheilukuvaamisella eläminen on ollut Tammiselle vaikeampaa kuin koskaan ennen. Tarkemmin sanoen se on ollut lähes mahdotonta. Eikä Tamminen ole yksin. Tämän jutun taustaksi haastatellut kollegat kertovat samaa tarinaa. Freelancekuvaaja pystyi aiemmin elämään urheilukuvaamisella Suomessa, mutta ei enää viime vuosina.

Juha Tammisen toimeksiantajien joukkoon ilmestyi jo 1990-luvun lopulla Aller Median kuvatoimisto All Over Press (AOP). Pohjoismaissa toimivan, tanskalaisomisteisen yrityksen Suomen-osasto tilasi Tammiselta kuvia silloin tällöin ja maksoi niistä alan normien mukaan – kohtuullisesti. Kolme vuotta sitten tilanne muuttui.

”Vuonna 2014 AOP Finlandista soitettiin ja kysyttiin, voisinko alkaa laittaa heille kuvia jatkuvasti. He kertoivat, että Lehtikuvaan ei olla oltu tyytyväisiä ja että he haluavat lähteä sitä haastamaan”, Tamminen sanoo.

”Minulle sanottiin, että yksittäisen kuvan hinta tulee olemaan pieni. Vastasin siinä vaiheessa, että pienikin summa on ok, jos myynnin volyymi on sellainen, että siitä kertyy riittävästi tuloa.”

Tamminen toimitti AOP:lle kuviaan muutaman kuukauden ajan. Marraskuussa 2014 hän tuli siihen tulokseen, että siinä ei ole järkeä. Vuoden 2014 kuvat jäivät AOP:lle, uusia Tamminen ei enää halunnut toimittaa.

”Totesin, että näillä hinnoilla heidän pitäisi myydä eteenpäin satoja kuviani kuukaudessa. Sain sieltä parhaimmillaankin noin sata euroa kuukaudessa.”

AOP on myynyt Tammisen kuvia eteenpäin korkeimmillaan 50 euron kappalehintaan. Kuten tavallista, kuvatoimiston osuus tästä on puolet. Tavallisimmin AOP kuitenkin laskuttaa ostavalta medialta 15 euroa kuvalta. Kuvaajalle jää 7,5 euroa.

Oma lukunsa ovat AOP:n kuukausisopimukset urheilukuvia ostavien medioiden kanssa. Sopimusmallissa tiedotusväline saa kuvia kiinteällä kuukausimaksulla. Poikkeavaa on se, että Tammisen Journalistille toimittamista tilityksistä selviää, että kuvaajan on mahdotonta päätellä AOP:n tilityksistä, mitä kuvia on myyty eteenpäin. Niissä lukee kuukausimaksuun sisältyvien kuvien kohdalla lakonisesti ”urheilukuvia”.

Mediakohtainen kuukausimaksu on joitakin satoja euroja. On selvää, että jyvitettävää yhtä kuvaajaa kohti ei voi olla paljon.

”En ole allekirjoittanut mitään paperia tämäntyyppisestä kuvieni myymisestä”, Tamminen sanoo.

Aina maksuja ei kuulu ollenkaan.

”Vuoden 2016 heinäkuussa Urheilusanomissa julkaistuista kahdesta kuvastani sain muutaman euron, nekin kahden eri tiedustelun jälkeen – kymmenen kuukautta myöhemmin.”
 

AOP:n Suomen toimintoja johtava Sonja Peltomäki ehti kommentoimaan Tammisen näkemyksiä vain sähköpostin välityksellä. Peltomäen mukaan AOP toimii aivan kuten kilpailijansakin: myy valokuvia kuukausisopimuksella ja yksittäisinä valokuvina. Peltomäki korostaa, että kaikki kuvaajat ovat allekirjoittaneet kuvamyyntisopimukset, joista AOP:n toimintamalli käy ilmi.

”Valokuvien tekijänoikeudet säilyvät valokuvaajalla. Kuvaajalla on halutessaan mahdollisuus irtisanoa sopimuksensa, jonka jälkeen poistamme hänen kuvansa arkistostamme”, Peltomäki kirjoittaa.

Peltomäen tiedossa ei ole, että maksuja olisi unohtunut tilittää kuvaajille.

AOP maksaa kuvaajilleen keikkapalkkioita vain harvoin, toisin kuin Lehtikuva ja mediatalot.

Peltomäen mukaan keikasta maksetaan silloin, kun asiakas on pyytänyt tai AOP tilannut tapahtumasta etukäteen kuvaa.

”Urheilukuvaajat kuvaavat myös oma-aloitteisesti urheilutapahtumia ja lataavat kuvat järjestelmäämme, jolloin ne ovat kaikkien asiakkaidemme saatavilla. Näistä kuvista maksamme kuvaajille käytönmukaisesti korvauksen”, Peltomäki kertoo.

Keikkapalkkion suuruudessa on Journalistin soittokierroksen mukaan vaihtelua. Yhdelle kuvaajalle oli tarjottu Liiga-ottelun kuvaamisesta 34 euroa, toiselle taas parin sadan euron palkkiota.

”Toivoisin kuvaajien olevan suoraan yhteydessä, jos kuvakorvauksissa on epäselvyyksiä. En tiedä tuollaista (34 euroa) summaa tarjotun Liiga-ottelun kuvaamisesta”, Peltomäki sanoo.

AOP:n kuvat leviävät hyvin. Ilta-Sanomat käyttää AOP:tä silloin, kun Sanoman omia kuvaajia ei ole paikalla. Iltalehti ja Ylen nettisivut ostavat kuvia AOP:ltä. Ja niin edelleen. Moni pelkää, että halpa kuvavirta kiilaa ammattilaisia syrjään alalta. Osittain näin on jo käynytkin.

Elokuussa 2017 Tamminen istuu kotinsa sohvalla Hämeenlinnassa ja puhuu vuolaasti, lähes tauotta. Sävyssä on turhautumista, katkeruuttakin.

Tammisen massiivisesta nettiarkistosta ostetaan kuvia jonkin verran, myös ulkomaille. Keikkoja on edelleen hieman, mutta ei tarpeeksi. Työ ei enää elätä.

Suunnitelmissa on muutto takaisin Argentiinan, yhdessä paraguaylaisen vaimon kanssa. Siellä on syntynyt Tammisen 10-vuotias poikakin.

Kun pörssiyhtiöt saavat kuvia halvalla AOP:ltä, miksi ne ostaisivat muualta, Tamminen kysyy. Samaan hengenvetoon hän kiroaa Yleisradion AOP-asiakkuutta. Verovaroin toimivan Yle Urheilun nettisivuston pitäisi kuvaostoissaan noudattaa hyvää kauppatapaa, ei tukea polkuhinnoittelua ja ammattikuvaajien kiilaamista pois alalta.

”Vaikka tarjoaisin Ylelle omia kuviani samaan hintaan kuin AOP, he eivät niitä ota”, Tamminen murahtaa.

Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen sanoo, että Yle ryhtyi AOP:n asiakkaaksi nimenomaan ulkomaisten urheilukuvien tarpeen vuoksi.

”Sopimus on ollut meillä jo pitkään, se juontaa ainakin vuosikymmenen alkuun. Jossain vaiheessa mukaan tulivat myös kotimaiset kuvat. Siksi kysymys palkkiotasosta ei ole ollut meille relevantti. Kun meillä on oikeus myös kotimaisia kuvia käyttää, niin tietenkin niitä myös käytämme.”

Pokkinen sanoo, että Yle ei tee sopimuksia, joissa estettäisiin muilta kuin sopimuskumppanilta ostaminen. Hän korostaa Ylen pohtivan ostosopimuksia tehdessään sekä taloudellisia, laadullisia että eettisiä kysymyksiä.

”Kun sopimusta tarkastellaan uudelleen, otamme kaiken saatavilla olevan tiedon huomioon. Tämä pohdinta on edessä aina kuvasopimusta uusittaessa”, Pokkinen toteaa.

AOP:n bisnesmalli on kiistatta tehokas. Yhtiön omat kustannukset ja siten myös riskit ovat pienet. Innokkaita urheilukuvaajia riittää ainakin nuorissa ja sivutoimisissa harrastajissa, vaikka touhusta saisikin palkkioksi pelkkää taskurahaa.

”Urheilua kuvaavat pian vain harrastelijat, joille riittää se, ettei heidän tarvitse ostaa kausikorttia. He pääsevät hyville paikoille halliin ja saavat toisinaan nimensä lehteen”, Tamminen sanoo.

”Jos omistaa auton, se ei tarkoita että voi ruveta ajamaan taksia. Mutta jos on kamera ja tykkää jääkiekosta, sen kun menee hallille, ottaa kuvia ja myy niitä AOP:n kautta.”

All Over Press on käyttäjien voimin toimiva kuvaportaali, ei niinkään perinteinen kuvatoimisto. Kuvaaja tekee työn, hoitaa kustannukset, ostaa itse kalustonsa, maksaa matkansa, matkustaa, kuvaa, jälkikäsittelee kuvansa ja syöttää ne AOP:n systeemiin.

”Tuolla mallilla kuvaajan pitäisi sitten ainakin saada myyntihinnasta itselleen 75 tai 80 prosenttia”, Tamminen sanoo.

”50 prosentin siivu on AOP:lle ilmaista rahaa. Portaali on täysin automatisoitu, ei siellä kukaan ole töissä, kun kuvaaja lataa illalla liigamatsin jälkeen kuvia systeemiin.”

Peltomäen mukaan toimiston osuuden perustelevat laaja jakelukanava sekä kerralla lähes kaikki mediat kattava ”asiakasrajapinta”.

”Ilman palveluamme kuvaajilla on vain omat kontaktinsa käytössä, ja myyntityö jää heille itselleen.”

Juha Tamminen heittää pohdittavaksi ajatuksen kuvaajien omasta, osuuskuntaperiaatteella toimivasta portaalista. Tällainen palvelu voisi tehdä kaiken sen, minkä AOP:kin tekee.

”Vaikka tällainen osuuskuntaportaali myisi yhtä halvalla kuin AOP, koko raha tai lähes koko raha jäisi sentään kuvaajille”, Tamminen sanoo.

”AOP saadaan ruotuun heti, jos kaikki lakkaavat kuvaamasta sille. Se ei tapahdu, elleivät kuvaajat itse sano ’ei’. Mutta kiinnostaako tällainen yhteinen sopimus harrastajakuvaajaa, jolla on joku ihan muu päivätyö?”

Urheilukuvaamisen heikkoon kannattavuuteen on toki median murrosaikana monia syitä. Lehtitaloilla on vähän rahaa käytössään, nettilehdissä on totuttu laadultaan välttävään kuvaan, kaikkialla karsitaan. Tämän jutun taustaksi haastatellut kuvaajat painottavat kukin eri tekijöitä omalla tavallaan. Tyytyväisiäkin kuvaajia on, mutta lähes kaikkien mielestä AOP:n toiminnalla on vaikutuksensa.

”AOP on ilman muuta pääsyyllinen kuvaajien ahdinkoon”, Tamminen sanoo.

”AOP veti hinnat alas tilanteessa, jossa lehtitaloja muutenkin houkutti kustannusten karsiminen. AOP:llä on paljon volyymiä ja se myy kuvia täysin ilman kustannuksia. Uskon, että pian kaikki urheilukuvat menevät AOP:n kautta.”

AOP:n Sonja Peltomäki huomauttaa, että yleinen markkina on ollut laskeva, mikä on vaikuttanut myös hintoihin.

”Meillä on edelleen runsas freelancerien verkosto, joka tekee hyvää yhteistyötä kanssamme”, Peltomäki sanoo.

Juha Tamminen nostaa hattua esimerkiksi Hesarille, Ilta-Sanomille, Etelä-Suomen Sanomille ja Ålandstidningille, koska nämä maksavat edelleen kuvaajalle tämän työstä.

”Jokainen, joka tekee työtä AOP:lle, auttaa sahaamaan tämän alan oksaa. Jos haaveilee ammattia kuvaamisesta, AOP:lle kuvaamalla siihen ei tule pystymään. Ei ikinä.”