Nimitys

Yhteiskunnallista näkökulmaa seksiin

Edith Andersson aloitti Iltalehden parisuhde- ja seksitoimittajana.

Miksi hait Iltalehden parisuhde- ja seksitoimittajaksi?

Olen hyvin kiinnostunut parisuhteesta ja seksistä. Kun näin ilmoituksen tehtävästä, olin ensin ihmeissäni, mutta tajusin nopeasti, että tässä on valtavasti mahdollisuuksia.

 

Millaisia mahdollisuuksia?

Rakkauden, seksin ja parisuhteen alueilla riittää kirjoitettavaa ja pengottavaa. Ne ovat teemoja, jotka vaikuttavat sekä ihmisten yksityiselämässä että yhteiskunnallisesti.

 

Millainen on hyvä parisuhde- tai seksijuttu?

Samanlainen kuin hyvä juttu yleisestikin: se vastaa kysymykseen, joka ihmisillä on mielessä, vaikka he eivät tietäisi miettivänsä sitä.

 

Olet ollut vuodesta 2012 IL:n uutispäällikkönä. Miksi halusit pois päällikön paikalta?

Halusin päästä tekemään itse työtä, jonka vuoksi tulin alalle. Uutispäällikkönä mietin usein, miten itse kirjoittaisin jostakin aiheesta, jos voisin. Ennen Iltalehteä ehdin olla Aamulehdessä reilut kolme vuotta pomotehtävissä.

Eikä se, että olen taas toimittaja, tarkoita että välttämättä tekisin samaa työtä 70-vuotiaaksi saakka.

 

Millaista uusi työsi on?

Tiivistahtista uutis- ja lifestyletyötä parisuhde- ja seksiasioiden parissa. En tee ainoastaan pusukouluja ja haiseeko vaginasi erikoiselle -tyyppisiä juttuja. Aiheena voi olla vaikka parisuhde- ja seksionnen jakautuminen esimerkiksi tulotason mukaan ja koskettavat parisuhdetarinat. Ja todennäköisesti kirjoitan myös jonkin verran yleisemmin terveys- ja perheasioista.

 

Oletko Suomen Carrie Bradshaw? Kirjoitatko mitään omasta elämästäsi?

En kirjoita eikä se kiinnostaisikaan lukijoita. Luulen, että bloggarit hoitavat sen puolen. Teen näkökulmia ja kolumneja, mutta kommentoin aiheita yleisellä yhteiskunnallisella tasolla.

 

Parisuhde- ja seksitoimittaja on IL:ssä uusi tehtävä. Lisääntyykö juttujen määrä aiheista?

Varmasti jonkin verran. Tähän asti Iltalehti.fin Rakkaus- ja seksi -osiota ovat tehneet lehden lifestyletoimittajat muiden töiden ohessa. Tärkeintä on kuitenkin parantaa laatua ja lisätä juttujen kiinnostuvuutta. Erikoistoimittaja pystyy seuraamaan aihepiiriään syvällisemmin kuin monista aiheista kirjoittava toimittaja.

Ja se, että Iltalehti vahvistaa parisuhde- ja seksiasioiden käsittelyä, ei tarkoita, että se olisi muusta pois. Myös esimerkiksi politiikan toimitukseen on rekrytoitu viime aikoina.

 

Minkä parisuhdeneuvon antaisit Journalistin lukijoille?

Älkää menkö vihaisina nukkumaan ja antakaa anteeksi aina silloin, kun se on mahdollista.

Edith Andersson, 39, on aloittanut Iltalehden parisuhde- ja seksitoimittajana 17. heinäkuuta. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa IL:ssä uutispäällikkönä, toimituksen esimiehenä ja Aamulehden uutispäällikkönä, toimittajana ja tuottajana. Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri pääaineenaan tiedotusoppi.