Työelämä

Pesiskentän palapeliä

Pesäpallo on Hanna Laukkasen mukaan psykologista taistoa, jossa vastustajan joukkueesta pyritään löytämään palapelin heikoin pala. Silloin vastustajan koko rakennelma kaatuu.

Pesäpallo on aina ollut osa Nurmeksessa kasvaneen Hanna Laukkasen elämää. Hänen isänsä pelasi maakuntasarjassa, ja perhe kiersi mukana otteluissa.

”Parasta oli mennä isän kanssa ’kiilaan’ (pesäpallopelin alku- ja loppuasetelmaan), kun palkintoja jaettiin.”

Laukkanen itse aloitti pesäpallon seitsemän vanhana ja pelasi koko kouluikänsä Nurmeksen Sepoissa. 16-vuotiaana hän pääsi mukaan aikuisten peleihin maakuntasarjassa. Samaan aikaan molempiin lonkkiin ja sääriin iskivät sietämättömät kivut.

”Yritin jatkaa, mutta kentällä tuli paha mieli, koska en pystynyt antamaan itsestäni kaikkea.”

17-vuotiaasta lähtien Laukkanen on pelannut pesäpalloa vain harrastejoukkueissa. Silti hän haluaa antaa kentällä kaikkensa. Jalatkaan eivät aikuisiällä ole enää vihoitelleet.

”Olen todella kilpailuhenkinen ja haluan aina voittaa, jopa silloin kun vastustaja on selkeästi vahvempi. Petyn, jos muu joukkue ei ota pelaamista yhtä tosissaan.”

Onneksi Laukkasen pelikaverit Suomussalmen Rastissa ovat hyvin motivoituneita.

”Heinäkuussa treenit sattuivat kerran päivälle, jolloin satoi kaatamalla. Olin aivan varma, että olen ainoa kentällä. Mutta siellä meitä oli 14 naista harjoittelemassa litimärkinä puolitoista tuntia. Kaverini kysyi sen jälkeen, onko meillä lääkitys ihan kohdillaan. Vastasin että on, ja motivaatio harjoitella myös”.

 

Vaikka kentällä ollaan välillä paitsi sateesta myös hiestä märkinä, pesäpallo on Laukkasen mielestä ennen kaikkea älypeli.

”Jokaisella joukkueella on sisäinen merkkinsä, jonka avulla sovitaan, millaisia lyöntejä lyödään ja milloin edetään. Pelaajat tekevät virheitä Superpesis-otteluissakin: juoksija juoksee väärään aikaan tai lyöjä lyö väärän lyönnin.”

Ottelut ovat psykologista taistoa alusta loppuun.

”Vastustajan kanttia koetellaan katseilla, taktisilla väärillä, huutamisella ja erilaisilla heitoilla.”

Kuten toimittajan työssäkin, sosiaalinen kanssakäyminen on pesäpallossa keskeistä.

”Ihmisiä pitää osata lukea ja hahmottaa, mitä he aikovat ja suunnittelevat. Vastustajajoukkueesta pitää kaivaa mahdollisimman paljon tietoa esimerkiksi heidän merkistään.”

Laukkanen vertaa pesisjoukkuetta palapeliin. Jokaisella on kentällä roolinsa. Jos yksi pala ei sovi, koko palapelin asetelma muuttuu.

”Jos vaikka siepparilla on huono päivä, vastustaja pyrkii lyömään siepparia kohti niin paljon kuin vain voi. Jos sieppari epäonnistuu, takana olevat pelaajat joutuvat tekemään töitä paikatakseen häntä, jolloin paikkaajilta vapautuu tilaa. Jos yksi pelaaja epäonnistuu, muutkin epäonnistuvat.”

Hanna Laukkanen

Suomussalmella asuva 28-vuotias toimittaja. Kotoisin Nurmeksesta.

Työskentelee Ylä-Kainuu-lehdessä. Ollut aiemmin toimittajana Kalevassa, Iltalehdessä, Turun Sanomissa, Iisalmen Sanomissa, Ylä-Karjalassa ja San Diego Community Newspaper Groupin kolmessa paikallislehdessä Kaliforniassa.

Yhteiskuntatieteiden maisteri, opiskellut journalistiikkaa Tampereen yliopistossa.

Harrastaa 4–6 kertaa viikossa liikuntaa: pesäpalloa, jääkiekkoa, jazz-tanssia, lenkkeilyä ja hiihtoa.