Kiitos kantelupukit!

Jos Ylegate ei olisi tullut julki, Suomi voisi vielä olla sananvapauden ykkösmaa – ainakin paperilla.

Kun Suomen seitsemän vuoden putki Toimittajat ilman rajoja -järjestön listan kärjessä päättyi huhtikuussa, järjestön pääsihteeri nimesi syyksi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) puuttumisen Ylen toimintaan.

Kohun aikana moni kollega tuhisi silti, että kärpäsestä tehtiin härkänen. Myös painostustutkimuksen vastaajissa oli monia, joiden mielestä toimittajan ei pidä tehdä vaikutusyrityksistä numeroa.

”Journalismissa on nykyään ikävä sivuvivahde. Osa ammattikunnasta menee journalisti edellä, vaikka journalismi on pääasia eikä toimittaja”, eräs vastaajista kirjoittaa.

Kysymys ulkoisen vaikuttamisen julkituomisesta jakaa toimittajia. Vastaajista 40 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, etteivät vaikutusyritykset kuulu julkisuuteen, koska ne ovat osa toimittajan työtä. Täysin tai jokseenkin eri mieltä asiasta oli 34 prosenttia.

Toisaalta 54 prosenttia oli ainakin jokseenkin samaa mieltä siitä, että yleisöllä olisi aina oikeus tietää vaikutusyrityksistä.

Avovastauksissa toistui ajatus, että vain harva vaikutusyritys on yleisön kannalta aidosti tärkeä. Sitä mieltä on ollut myös Tampereen yliopiston vierailijaprofessori, tutkiva toimittaja Hanna Nikkanen.

Yle-kohu sai Nikkasen kuitenkin pohtimaan kantaansa. Hänenkin ensireaktionsa oli ”vanhana kehäkettuna” kummastella ihmisten tyrmistystä Sipilän viesteistä. Sitten Nikkanen alkoi miettiä, onko journalistien suhde politiikkaan aivan terve, kun huono käytös nähdään normaalina.

Nikkasen pohdintaan liittyy poliittisen kulttuurin muutos. Toimittajat eivät voi enää luottaa siihen, että pintakupruista huolimatta vastapuolen kanssa jaettaisiin käsitys journalismin merkityksestä demokratialle.

”Aiemmin on ollut vahva konsensus siitä, että jos joku käyttäytyy huonosti, se on yksittäistapaus ja siitä on kunniallista pitää suu kiinni”, Nikkanen sanoo.

Hän korostaa, että vaikutusyrityksien julkaisussa oleellista on niiden yhteiskunnallinen merkitys.

”Paljon on sellaista arkista, joka ei parane siitä, että toimittajat käyvät itkemässä väärinkohtelua.”

Ylen kolumnistille ja Aamu-tv:n juontajalle Sanna Ukkolalle arkiseen joukkoon kuuluu verkon vihapuhe. Hän ei pidä järkevänä kertoa julkisesti saamastaan törkypalautteesta.

”Päivittely ja kauhistelu on vähän vanhanaikaista ja tylsää. Se ei muuta mitään”, Ukkola sanoo.

Hänen mielestään vihaviestien pahaa oloa ei ole syytä jakaa laajalle joukolle.

Poliittinen painostaminen taas on täysin eri asia. Siitä ei Ukkolan mielestä voi antaa yksiselitteistä linjaa, vaan julkistamisesta on syytä linjata uutisarvon mukaan.

Ulkoisen vaikuttamisen yrityksistä julkisuuteen on kertonut kolmen viime vuoden aikana noin viidennes painostuskyselyyn vastanneista.

Kyselyssä journalisteja pyydettiin arvioimaan myös sitä, laskisiko oman tiedotusvälineen uskottavuus, jos painostajille tehdyt myönnytykset tulisivat julki.

Myös tässä vastaajat jakautuivat leireihin: kolmannes oli väitteen kanssa samaa tai jokseenkin samaa mieltä, reilu kolmannes taas täysin tai jokseenkin eri mieltä.

Avoimissa vastauksissa moni korosti, että vaikuttamisesta olisi syytä puhua avoimemmin ainakin ammatillisissa piireissä – jos ei suoraan, niin edes tilastotasolla.

Hanna Nikkanen lukisi mielellään itsekriittisiä vuosikertomuksia toimitusten toiminnasta.

”On tutkittu asia, että uskottavuus kasvaa, kun virheistä pystytään keskustelemaan”, hän sanoo.

Myös Ukkola pitää raikkaana sitä, jos joku nimellään kertoisi esimerkiksi mainostajien vaatimuksiin myöntymisestä. Kovin toiveikas hän ei kuitenkaan ole: kuka myöntäisi rikkovansa ammatin keskeisiä periaatteita?

Itsekritiikki on toimittajille usein vaikeaa, Ukkola sanoo. Siksi hän toivoo, että Yle-kohun myönteinen seuraus voisi olla oman toiminnan kriittinen tarkastelu myös muissa medioissa.

Saman summaa yksi painostuskyselyyn vastanneistakin:

”Keskustelu, jossa Yle on joutunut silmätikuksi, pitäisi käydä jokaisessa mediatalossa.”

Painostustutkimus 2017

Journalisti-lehti, Tampereen yliopisto ja Tutkivien toimittajien yhdistys tutkivat keväällä 2017 sitä, millaista painostusta journalistit kohtaavat työssään. Tuloksista kerrottiin laajasti Journalistin numerossa 7/2017. Lisää tutkimuksen tuloksista voit lukea näistä jutuista.

• Paikallista painostusta: Eparin Laura Syväoja torjuu painostusyritykset keskustelemalla 

• Journalistien fyysinen painostus on Suomessa harvinaista. Pulaan voi kuitenkin joutua aiheesta kuin aiheesta.

• Painostus vaikuttaa juttuihin vain vähän. Näin toimittajat kertovat, miten he torjuvat painostuksen. 

• Påtryckning en del av jobbet (Sammandrag på svenska)