Media-ala

Alma ja Sanoma palkitsivat myös työntekijät

Media-alalle odotetaan tänä vuonna varovaista kasvua, mutta mainonta jatkaa laskuaan.

Tulostaan kohentanut Alma Media jakaa voittojaan myös työntekijöille. Niin Alman maakunta- ja paikallislehtien, Alma Talentin julkaisujen kuin Iltalehdenkin työntekijät saivat viime vuoden tuloksesta bonuksen. Sen suuruus oli muutama prosentti vuosipalkasta, yksiköstä riippuen.

Aamulehdessä työskentelevä Alma Regions -yksikön pääluottamusmies Juha Lehtinen kertoo bonuksen määräytyneen kolmella kriteerillä. Siihen vaikuttivat Almakonsernin tulos, oman yksikön tulos sekä kunkin toimituksen kriteerit, jotka olivat esimerkiksi Aamulehdessä levikki, sivulataukset ja videolataukset.

Maakuntalehtien ”reklaamipuolen” tilanne on Lehtisen mukaan hankala.

”Mainosrahan kehitystä ja tulevaisuutta on pirun hankala ennustaa, kun muutokset suuntaan ja toiseen ovat niin nopeita verrattuna menneisiin vuosiin”, hän sanoo.

Alma Media kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan yli viidenneksellä ja liikevoittoaan puolella. Etenkin Alma News & Life -yksikköön kuuluvan Iltalehden digimainonta veti.

Iltalehdessä työskentelevä pääluottamusmies Juha Keskinen uskoo media-alan tulevaisuuden näyttävän jo valoisammalta, joskin arvaamattomalta.

Myös Sanomassa maksettiin koko henkilöstölle tavoitepalkkiot vuodelta 2016. Palkkiot perustuvat tiimi- ja yhtiökohtaisiin mittareihin, ja ne lasketaan prosentteina vuosiansioista.

Koko Sanoma-konsernin ja Sanoma Media Finlandin liikevoitot kasvoivat, mutta konsernin liikevaihto pieneni edellisten vuosien tapaan. Takana on tiukka kulukuuri: lokakuussa 2015 Sanoma ilmoitti 241 työtehtävän lopettamisesta.

 

Muissa pörssin mediayhtiöissä jatkuu kuiva bonuskausi. Pohjois-Karjalan Kirjapaino ja Ilkka-Yhtymä eivät jaa toimituksilleen bonuksia.

Keskisuomalainen-konsernissa asiaa käsitellään huhtikuun lopussa. Yhtiön tulospalkkiojärjestelmässä on yksikkökohtaiset tavoitteet, mutta bonus edellyttää koko konsernilta tiettyä tulosta. Siihen ei viime vuonna päästy.

Keskisuomalaisen voitot vähenivät, mutta liikevaihto kasvoi hitusen yhtiön ostettua loputkin Mediatalo Esasta.

Sanomalehti Keskisuomalaisen pääluottamusmies Eeva Salminen arvioi taloustilanteen olevan kireä, muttei niin ahdistava kuin vielä syksyllä. Työntekijöiden arjessa valoisampi tilanne ei juuri näy.

”Mannaa ei taivaalta sada, ja henkilöstö kutistuu koko ajan”, Salminen toteaa.

 

Bonuksia on jaettu myös muissa kuin pörssiyhtiöissä.

Muun muassa Aller jakoi viime vuoden puolella kahden viikon ylimääräisen palkan syyskuussa päättyneen menestyksekkään tilikauden vuoksi.

Journalisti kertoi viime numerossa, että HSS Media jakaa 1,2 miljoonan euron voitoistaan 200 euron bonukset.

 

Osakkeenomistajille media-alan vuosi oli aiempaa tuottavampi. Kaikki pörssin mediayhtiöt antavat tänä vuonna viime jakokertaa paremmat osingot.

Medialiiton mukaan vuosi 2016 toi lupauksen paremmasta. Alan liikevaihto laski, mutta aiempaa hitaammin.

Liiton helmikuun talouskatsauksessa arvioidaan, että media-alan liikevaihto supistuu tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta toisella päästään kasvuun.

Kaikki eivät suhtaudu näkymiin aivan yhtä optimistisesti. Mediamainonnan väheneminen jatkui Kantar TNS:n lukujen mukaan helmikuussa, mikä sai muun muassa analyytikkotalo Inderesin suosittelemaan Alman ja Sanomien osakkeiden vähentämistä.

Tekniikka&Taloudessa työskentelevä Alma Talentin pääluottamusmies Marko Laitala uskoo aikojen lievään paranemiseen.

”Talous on kääntynyt parempaan, mutta mediatoimialan tuloksia tehdään käsittääkseni edelleen paljolti säästämällä”, Laitala toteaa.