Liitto

Koulutusta ja kuorolaulua

HSY:n ja SAL:n yhdistyminen parantaa jäsenpalveluja, lupaa suuryhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Räikkä.

Koulutusta, virkistystä sekä stipendejä – aiempaa useammalle ja monipuolisemmin. Näin jäsenet hyötyvät Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksen ja Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton yhdistymisestä, sanoo suuryhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Räikkä.

Yhdistykset hyväksyivät fuusion lokakuussa pidetyissä yleiskokouksissaan.

Käytännössä yhdistyminen tapahtui niin, että SAL lakkautti itsensä ja HSY muutti nimeään. Yhdistyksen nimi on nyt Helsingin Seudun Journalistit (HSJ), ja SAL:n jäsenet ovat kuuluneet siihen marraskuun alusta lähtien.

Puheenjohtaja Räikän mielestä yhdistyminen on luontevaa, koska toimittajien työssä sanomalehdissä ja aikakauslehdissä ei ole suuria eroja.

”Työpaikan vaihtuessa sanomalehdestä aikakauslehteen tai toisinpäin jäsenet ovat joutuneet vaihtamaan yhdistyksestä toiseen. Yhä useampi tekee myös rutiininomaisesti saman työnantajan leivissä sisältöjä sekä sanomalehtiin että aikakauslehtiin.”

Räikkä uskoo, että iso yhdistys luo yhteisöllisyyttä eri välineissä työskentelevien journalistien välille. Käytännössä yhteishenkeä synnytetään koulutusten ja virkistystoiminnan avulla.

”Pyrimme yhdistämään kummankin yhdistyksen parhaat puolet, mutta tarkoitus on myös luoda uusia toimintamuotoja, esimerkiksi kuoron perustamisesta on ollut puhetta.”

HSJ:ssä on noin 4 500 jäsentä, lähes yhtä paljon kuin RTTL:ssä, joka on Journalistiliiton suurin yhdistys. Räikän mukaan suuri koko ei heikennä jäsenten vaikutusmahdollisuuksia.

”Jos jäsenellä on intoa, ideoita ja osallistumishalukkuutta, hän voi varmasti vaikuttaa yhdistyksen toimintaan uudessakin yhdistyksessä – ja ellei hän pidä varaansa, hänet luultavasti suorastaan imaistaan yhdistysaktiiviksi.”

Jos siis suurempaan toimijaan kuulumisesta on jäsenille pelkästään hyötyä, pitäisikö yhdistykset lakkauttaa ja keskittää kaikki resurssit Journalistiliitolle?

”Järjestörakennetta voidaan varmasti kehittää ja SJL:n suorajäsenyyden hyötyjä ja haittoja selvittää, mutta se on Journalistiliitossa valtakunnallisesti pohdittava asia. HSJ:n kaltaiset paikallisyhdistykset puolustavat paikkaansa niin kauan kuin ne tarjoavat alueellaan koulutusta, virkistystä ja muita palveluita, joita valtakunnallinen organisaatio ei pysty tarjoamaan yhtä laajasti.”