Journalistin taidoilla saa aikaan hienon henkilöbrändin. Se auttaa myymään osaamista, jolle on kysyntää muuallakin kuin mediataloissa, sanoo uravalmentaja Johanna Tuutti.
”Journalistit suhtautuvat kriittisesti kaupallisuuteen ja työelämän murrokseen, vaikka heidän kannattaisi nähdä muutokset mahdollisuuksina. Urasuunnittelu on monelle uutta, mutta se kannattaa.”
Uravalmentaja Johanna Tuutti UP Partnersilta on työskennellyt vuoden aikana 36 Journalistiliiton jäsenen kanssa. Hän on huomannut, että moni lehtitoimittajakaan ei ole tullut kirjoittaneeksi hyvää ansioluetteloa. Henkilöbrändien rakentamiseen ollaan vasta heräämässä.
Toki alalla on muutama ”enbuske”, mutta kilpailun kiristyessä, perinteisen mediakäsityksen hämärtyessä ja kaupallisuuden voimistuessa ihan jokaisen kannattaa opetella tunnistamaan parhaat osaamisensa ja oppia markkinoimaan niitä oikeille yleisöille.
Journalistien erityisetu ovat ammattimaiset kirjoittamisen, kuvaamisen, esiintymisen ja visuaalisen suunnittelun taidot, joista on paljon apua hyvässä, brändäytymiseen tarvittavassa some-viestinnässä. Jutut, kuvat, julkaisut ja ohjelmat ovat hienoja, konkreettisia työnäytteitä, joita kelpaa esitellä esimerkiksi LinkedInissä.
”Kun osaamista on, tarvitaan vain motivaatio valmentautumiseen”, Tuutti sanoo.
Uravalmennukseen on hakeutunut lisää toimeksiantoja kaipaavia freelancereita ja uutta työpaikkaa etsiviä journalisteja. Toisaalta joukossa on esimieheksi edenneitä toimittajia, jotka suunnittelevat seuraavaa askeltaan ja hyvin verkottuneita huippuosaajia, jotka haluavat vielä enemmän irti taidoistaan.
”Jotkut valmennettavat ovat alussa epäileviä, mutta yleensä näkemykset avartuvat prosessin aikana”, Tuutti sanoo.
Uravalmennus käynnistyy syksyllä Journalistiliitossa kolmannen kerran. Jokainen valmennusprosessi lähtee yksilön osaamisesta ja tilanteesta.
”Osa oivalluksista syntyy keskusteluissa valmentajan kanssa, useimmat valmennettavan ajattelussa niiden välissä. Mitä enemmän valmennukselle antaa, sitä enemmän siltä saa.”
Joskus valmennettava haluaa hahmottaa, minne muualle kuin mediataloon oma osaaminen voisi sopia. Tuutti kannustaa tähän.
”Kun median käsite laajenee ja yritykset ja organisaatiot haluavat tehdä brändiviestintää tarinankerronnan keinoin, esimerkiksi yhteisöviestinnästä löytyy journalisteille valtavasti työkenttää.”
Vinkkejä urasuunnitteluun Journalismin päivässä Paasitornissa Helsingissä 14. lokakuuta.