Täpärästi pelastunut

Maaliskuun 9. päivänä norjalainen freelancetoimittaja Øystein Windstad oli varma siitä, että kuolisi. Naamioituneet miehet olivat tunkeutuneet väkivalloin minibussiin, jolla Windstad sekä joukko venäläisiä ja yksi ruotsalainen kollega matkustivat. Ryhmä oli matkalla Ingusiasta kohti Tšetšeniaa tutustumaan maan ihmisoikeustilanteeseen. Hän tiesi paremmin kuin hyvin, että samalla seudulla oli ennenkin tapettu toimittajia.

Windstad istui bussin takaosassa, kun kepeillä ja terävillä esineillä aseistetut miehet alkoivat hakata ja repiä ihmisiä ulos bussista. He huusivat ja nimittelivät ryhmän jäseniä terroristeiksi. Hän laittoi nauhurin nauhoittamaan viimeisiä hetkiään.

”Ajattelin, että jos miehet saavat meidät ulos bussista, kuolemme. Hetken aikaa odotin vain omaa vuoroani. Mutta sitten ajattelin perhettäni ja vaimoani Norjassa. Sain jostain hirvittäviä voimia ja aloin taistella vastaan.”

Windstad onnistui vastustamaan hyökkääjiään ja pakenemaan lopulta bussista rikotun ikkunan kautta. Vain viisi sekuntia sen jälkeen hän kuuli perässään räjähdyksen. Hyökkääjät olivat heittäneet minibussin sisään kranaatin ja bussi oli ilmiliekeissä.

Kuin ihmeen kaupalla kaikki seurueen jäsenet selvisivät hengissä.

Nyt, kuukausia painajaismaisten tapahtumien jälkeen, Windstadin arvet ovat parantuneet ja katkenneet hampaat korjattu. Tapahtumasta kertominen nostattaa edelleen karvat pystyyn, mutta pelko ei ole vienyt työhaluja. Päinvastoin.

”Kun pääsin takaisin Norjaan, katselin jonkin aikaa olkani yli. Olin jatkuvassa taisteluvalmiudessa. Puhuminen tapahtuneesta helpotti. Nyt olen entistä motivoituneempi kertomaan maailmalle, minkälainen tilanne Tšetšeniassa on.”

Alun perin Windstad kiinnostui Tšetšenian ihmisoikeustilanteesta tehdessään juttua kahdesta maasta paenneesta turvapaikanhakijasta, jotka käännytettiin Norjasta takaisin Tšetšeniaan. Myöhemmin hän kuuli, että miehet oli murhattu ja heidän ruumiissaan oli kidutuksen merkkejä.

Venäläinen ihmisoikeusjärjestö Komitea kidutuksen ehkäisemiseksi kutsui Windstadin ja ruotsalaisen Maria Persson Löfgrenin, sekä joukon venäläisiä kollegoita paikan päälle haastattelemaan kidutuksen uhreja.

Norjalainen uskoo, että maan presidentti Ramzan Kadyrov järjesti pahoinpitelyn pelotteeksi.

”Tapahtuman jälkeen Kadyrovin edustaja kertoi julkisuudessa, että hyökkäys oli meidät kutsuneen järjestön tekosia. Kaikki tämä paljastaa mielestäni hyvin sen, miten maassa kohdellaan omia ja myös ulkomaan kansalaisia. Kadyrov joukkoineen ei millään muotoa kunnioita ihmisoikeuksia.”

Kun Windstad astui maaliskuussa Oslossa ulos lentokoneesta, vastassa oli toimittajien lauma. Mies katsoi taakseen nähdäkseen ketä kuuluisuutta media oli tullut tervehtimään. Sitten hän ymmärsi, että he olivat siellä häntä varten.

Hän itse ei halua sankarin viittaa harteilleen.

”Minä saan elää turvallisessa maassa, jossa ei tarvitse pelätä. Todelliset sankarit elävät ja yrittävät tehdä työtään näissä maissa joka ikinen päivä. He vaarantavat henkensä muiden puolesta puolustaessaan ihmisten perusihmisoikeuksia. Heille haluan antaa mahdollisuuden tulla kuulluksi.”

Länsimaisiin toimittajiin kohdistunut hyökkäys koitui Windstadin iloksi lopulta Tšetšenian johtoa vastaan. Jo hyökkäystä seuraavana päivänä ihmiset eri puolilla Venäjää astuivat esiin ja osoittivat tukensa ihmisoikeuksien puolesta. Joukko ihmisiä keräsi joukkorahoituksena rahat uuteen minibussiin kuljettajalle, joka menetti hyökkäyksessä ainoan tulonlähteensä. Norjan ja Ruotsin journalistiliitot tukivat keräyksiä ja olivat valmiita auttamaan venäläisiä kollegoita hankkimaan takaisin menettämiään työvälineitä.

Windstad näkeekin tunnelin päässä valoa, kirkasta valoa.

”Tšetšeniassa ja Venäjällä on paljon hyviä ihmisiä, jotka haluavat demokratian toteutuvan. He haluavat vallan omaan elämäänsä, ilman pelkoa väkivallasta, raiskauksista, murhista ja korruptiosta. Olen varma siitä, että yksinvaltiaiden aikakausi tulee ennen pitkää päättymään.”

Toimittajana hän kokee olevansa merkittävässä roolissa muutoksen mahdollistajana. Hän kannustaa kollegoitaan kyseenalaistamaan viralliset tarinat ja kertomaan totuudenmukaisesti sen, minkä itse näkevät.

”Ajattele, haasta, kysy asianomaisilta. Ole lojaali yleisöllesi ja omalletunnollesi, ei kenelläkään muulle. Näin tekemällä muutos tulee tapahtumaan.”