Journalismi

Terrorismin uhka varjostaa urheilutoimittajia

Terrorin riski on korkeimmillaan jalkapallon EM-kilpailuissa Ranskassa. Suomalaisjournalisteille se on pikemminkin jutun- kuin pelonaihe.

Jos toimittaja luovuttaa pelolle vallan, ei hän voi poistua edes kotoaan. Tätä mieltä on Kalevan urheilutoimittaja Kai Nevala, joka raportoi parhaillaan jalkapallon EM-kilpailuista Ranskassa.

Maan viranomaisten mukaan terrorismin riski on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan. Myös toimittajien turvallisuusjärjestö International News Safety Institute (INSI) varoittaa siitä journalisteja, vaikka uhka ei kohdistukaan suoraan ammattikuntaan.

Nevala lensi Pariisiin ja palaa Suomeen toisesta tuoreesta iskukohteesta, Brysselistä. Hän on keskustellut terroriuhasta kollegoidensa kanssa, mutta ei suo sille liikaa ajatuksia.

”Pariisilaiset ja brysseliläiset elävät päivittäistä elämäänsä. He sopeutuvat uhkaan, joten kyllä meidän toimittajienkin on lyhyellä reissulla siihen pystyttävä.”
 

Terroririski kasvaa ruuhkaisilla ja niukimmin valvotuilla alueilla, INSI varoittaa.

Jalkapallon arvokilpailuja kiertänyt Nevala tietää, että niissä on mahdotonta välttää ihmismassoja. Osallistujamaiden kannattajajoukkoihin saattaa kerääntyä kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Sitä paitsi terroriuhasta puhuttiin jo ainakin Ateenan kesäolympialaisissa 2004, oululaistoimittaja muistelee.

”Tässä tapauksessa terrorin ehkäisemiseksi on mobilisoitu hirveä määrä työvoimaa. Se luo turvaa. Yleensä stadion ja mediakeskus ovat hyvinkin turvallisia paikkoja”, hän sanoo.

”Varaudun siihen, että liikkuminen on normaalia työläämpää kiristyneiden turvatoimien vuoksi. Työpäivät vaativat ylimääräistä kärsivällisyyttä.”

 

Ylestä lähtee heinäkuun alun semifinaaleihin neljä toimittajaa. He majoittuvat Euroopan jalkapalloliiton mediahotelleihin ja liikkuvat järjestetyillä kuljetuksilla, kertoo Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen.

”Niissä turvallisuus on käsityksemme mukaan huomioitu hyvin. Siksi muihin erityisjärjestelyihin ei ole tarvetta”, Pokkinen sanoo.

Alkulohkojen otteluista Ylelle uutisoi Ranskan-avustaja Anna-Stiina Heikkilä. Hän on työskennellyt Pariisissa kolme vuotta ja raportoinut viime vuoden molemmista iskuista.

Väenpaljoudessa viriävät paniikkireaktiot huolettavat Heikkilää uutta iskua enemmän.

”Olen varautunut siihen, että hässäkkätilanteita saattaa sattua. Tiedostan, että viranomaiset joutuvat reagoimaan niihin ylivarovaisesti”, hän kertoo.

”Terroririski ei pelota mutta väsyttää jonkun verran. Valppaana olo, aikaa vievät turvatoimet ja ihmispaljous tuovat kiireiseen työhön ylimääräistä päänvaivaa.”

 

Uhka turvatoimineen on toimituksille ennen kaikkea uutisaihe.

”Jos jotain tapahtuu, se uutisoidaan. Turvallisuuden kannalta uhkaa ei ole mietitty. En edes tiedä, miten siihen voisi varautua”, sanoo Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Saku-Pekka Sundelin.

Hän kiertää ottelukaupunkeja koko EM-kuukauden ajan. Majoitusvalintoja ohjasivat lähinnä saatavuus ja hinta.

Sundelin työskenteli aiemmin IS:n kirjeenvaihtajana Lontoossa ja raportoi esimerkiksi kaupungin olympialaisista 2012. Tuolloin hän oli erityisen valppaana.

”Kokemus vaikuttaa siihen, että lähden Ranskaan rauhassa. Vain äitini on huolissaan. Olen yrittänyt sanoa, että kaikki mahdolliset turvatoimet on tehty.”

Eräs seikka tuntuu jalkapalloon erikoistuneesta toimittajasta erityisen kurjalta: Terrorijärjestö Isis surmasi tammikuussa jalkapallonkatsojia ja iski toukokuussa espanjalaisjoukkue Real Madridin fanien kahvilaan Irakissa. Yksi Pariisin marraskuisista iskuista kohdistui Ranskan ja Saksan harjoitusmaaotteluun.

”Aiemmin ei tullut vastaan sitä, että terroristit inhoaisivat jalkapalloa. Se arveluttaa ja tekee heistä jalkapalloihmisen näkökulmasta vielä inhottavampia ihmisiä.”

INSI:n varoitus journalisteille

Toimittajien turvallisuusjärjestö International News Safety Instituten (INSI) mukaan terrori-iskun uhka on suurin alkulohkojen aikana, jolloin pelejä on useassa kaupungissa.

Mahdolliset iskut kohdistuvat todennäköisimmin julkisille ja keskeisille alueille tai baareihin, jonne pääsee rekisteröitymättä ja ilman pääsylippua.

INSI:n ohjeet on tehnyt Risk Advisory Group