Journalismi

Olli-palkinnot Lautelalle ja Palojärvelle

Suomalainen Sanomalehtimiesliitto jakoi tunnustusta ansiokkaasta journalistin työstä.

Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton (SSL) Olli-palkinnot on myönnetty tunnustuksena ansiokkaasta journalistin työstä Yrjö Lautelalle ja Eeva Palojärvelle.

Yrjö Lautela on vaikuttanut Yleisradion ulkomaankirjeenvaihtajana esimerkiksi Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla sekä Berliinissä ja Puolassa. Lisäksi hän on ansioitunut urheilutoimittajana.

Eeva Palojärvi on toiminut taloustoimittajana Kauppalehdessä, Uudessa Suomessa, Iltalehdessä, Yleisradiossa ja Nelosen uutisissa. Nyt hän työskentelee Helsingin Sanomissa.

Palkinto on nimetty liiton pitkäaikaisen sihteerin ja suuren journalistin, professori Väinö Nuortevan eli pakinoitsija Ollin mukaan.

Vuonna 1905 perustettu SSL on maan vanhin edelleen toimiva journalistien yhdistys. Jäseniä on noin 270.