Anna hyvän kiertää

Iso tykki puhumaan

Vaikka rooliimme uutiskilpailussa kuuluu, että juttujen pitäisi olla ensimmäisenä ulkona, Terhi Kiemungin lähettämän tiedotteen motiiveja piti pysähtyä miettimään, kertoo STT:n Mikko Gustafsson jutustaan.

”Vaikka rooliimme uutiskilpailussa kuuluu, että juttujen pitäisi olla ensimmäisenä ulkona, Terhi Kiemungin lähettämän tiedotteen motiiveja piti pysähtyä miettimään. Lisäksi sattui olemaan aprillipäivä, joka on nopeuteen perustuvassa organisaatiossa aina ’hauska’ lisähaaste, kun kaikesta pitää miettiä, onko tämä totta vai pilaa”, sanoo STT:n oikeustoimittaja Mikko Gustafsson.

”Tutkintapyyntö omista kirjoituksista ja siitä tiedottaminen on mediatempaus, jota emme halunneet käsitellä Kiemungin ehdoilla vaan kriittisesti arvioiden. Sopivaa asiantuntijaa miettiessäni tiesin, että valtakunnansyyttäjän haastatteleminen on ’iso tykki’, jota ei pidä koko ajan käyttää. Lopulta kuitenkin soitin Matti Nissiselle, koska poliisikin usein konsultoi sananvapausasioissa valtakunnansyyttäjänvirastoa.

Uumoilin myös, että Kiemungin pyynnöllä saattaa olla sitä itseään laajempia seurauksia, ja siksi asiaan oli hyvä saada heti viranomaisen kanta. Poliittisen keskustelun koveneminen voi houkutella nojaamaan lakikirjaan ja hakemaan oikeudesta päätöksiä tukemaan omaa näkemystä. Nissinen sanoikin suoraan, että rikoslaki ei määritä arvoja ja ismejä eikä syyttäjälaitos tahdo yleiseksi moraalinvartijaksi.

Jutun julkaisivat muun muassa MTV, Iltalehti ja Turun Sanomat. Kaksi ensimmäistä muutti alkuperäisen otsikon, mikä on tietenkin sallittua. Se, että uudet otsikot antoivat ymmärtää Nissisen kommentoineen Kiemungin tapausta suoraan, oli ongelmallista, koska poliisi ei ollut vielä edes ehtinyt kirjata tutkintapyyntöä järjestelmiinsä.

Oikeusjournalismissa on tärkeää tarkkuus siinä, mitä milloinkin kommentoidaan ja siinä, että epäillyt ovat epäiltyjä, eivät syyllisiä, kunnes oikeus sen päättää. Virheistä vastataan lukijoille ja niille, joista kirjoitetaan, viime kädessä oikeudessa. Tässä haluan hoitaa tonttini hyvin.

STT:ssa jutut menevät usein julki ilman toimittajan nimeä, mutta olen jo tottunut siihen. Viihdyn täällä, koska teemme uutistyötä kunnianhimoisesti ja tartumme tuhteihin aiheisiin.”

Mikko Gustafsson, 30

Oikeusjournalismin erikoistoimittaja STT:ssa, jossa toiminut myös talouden ja politiikan toimittajana.

Opiskellut journalistiikkaa Tampereen yliopistossa. Aiemmalta koulutukseltaan klassinen kitaristi.

Kirjoittanut Jantso Jokelinin kanssa kirjan Keputabu – Latteliberaalien matka keskustalaiseen sielunmaisemaan.

Loud Silents -mykkäelokuvafestivaalin festivaalijohtaja.

Janne Zareffin valinta

Ylen toimittaja Janne Zareff valitsi esiteltäväksi STT:n oikeustoimittajan Mikko Gustafssonin jutun Syyttäjälaitos ei halua ryhtyä itsepesun välineeksi.
”Perussuomalainen Terhi Kiemunki antaa ymmärtää, että ellei poliisi tutki häntä kiihottamisesta kansaryhmää vastaan ja tuomioistuin häntä tuomitse, ei hänen kirjoittelunsa ole voinut olla rasistista.
Jutussa on mietitty, mikä oikeastaan on poliitikon väite ja selvitelty, pitääkö se paikkansa.
Näkisin mielelläni vastaavaa kyseenalaistamista muissakin asiakysymyksissä. Julkiselle keskustelulle tekisi erittäin hyvää, jos tähän kyettäisiin journalismissa säännönmukaisesti.”