Vuorotyön siunaus ja kirous

Keskisuomalaisessa vuosia pääosin päivätöitä tehnyt toimittaja Satu Kakkori, 49, aloitti helmikuussa toistuvia iltaputkia ja viikonloppuja sisältävän vuorotyön, eikä muutos tunnu hyvältä.

”Kyllä siinä itku pääsi, kun näin uuden työvuorolistan. Laskin, että perheen yhteinen aika vähenee kuuden viikon kierrossa jopa 50 – 60 tuntia. Vaikka kaksi tytärtämme ovat jo teinejä, tykkäämme tehdä asioita perheenä ja vanhempien läsnäoloa kaivataan yhä. Lisäksi minulla on 85-vuotias sairas äiti, jonka luona käyn toisella paikkakunnalla pari kertaa viikossa.”

Uusi, laajennettu vuorokierto on alkuvuodesta päättyneiden yt-neuvottelujen peruja. Lehti hakee henkilöstösäästöjä vähentämällä määräaikaisia työsuhteita, joita on ollut etenkin verkkotoimituksessa, ja vuorot täytetään vakiväellä.

Kakkorin toimittajan työssä isossa roolissa ovat olleet Jyväskylän kunnallisasiat. Se on tarkoittanut maanantai-iltoja valtuustossa, mutta suoraan oman intohimoaiheen hyväksi koituva iltatyö on tuntunut mielekkäältä.

”Vuoroissa nopeat keikat ja jutut vievät aikaa perehtymiseltä. Ja jos olen valtuustopäivänä aamuvuorossa, sinne menee joku muu illalla.”

Muutoksen hyviä puolia on, että vuorojen jakaminen kaikille tasan on reilua. Myös toimittajan työ sinänsä ja hyvä työyhteisö auttavat jaksamaan. Silti huoli tulevaisuudesta ei jätä Kakkoria rauhaan. Viisikymppiset lähestyvät, mutta aikataulut sen kun kiristyvät. Vaihetta, jossa omille harrastuksille ja ay-toiminnalle olisi taas enemmän aikaa, ei ehkä tulekaan. Jotkut ovat lohduttaneet, että arkivapailla ehtii kyllä harrastaa, mutta ainakin kuorolaulusta Kakkori joutuu luopumaan.

”Voi olla, että vuoden päästä nauran itselleni ja ajattelen, että kaikesta sitä viitsikin ihminen valittaa. Mutta nyt mennään tässä ja keskitytään siihen, miten ensi viikko hoituu. Sen pidemmälle en pysty ajattelemaan.”
 

Radio Suomen toimittaja Juha Blomberg, 54, työskentelee yli kymmenessä erilaisessa vuorossa, joissa tehdään toimitettua ohjelmaa ympäri vuorokauden. Systeemissä on hänestä hyvää epäsäännöllisyys ja huonoa epäsäännöllisyys. Arkivapailla voi hoitaa asioita rauhassa, mutta toisaalta muut ovat usein töissä silloin, kun on itsellä on vapaa-aikaa.

Kun työt alkavat aamukolmelta, normaaleja yöunia ei saa kasaan millään. Toistuvien aamuvuorojen jälkeen tekemiset alkavat hidastua. Työaamun jälkeisiltä päiväunilta herätessä ei oikein hahmota, mikä päivä on menossa.

”Iltauutiset tuntuvat eilisen päivän jutuilta. Sitä menee vähän kuin omaan maailmaansa.”

Aiemmin arkivapaat tarkoittivat Blombergille mahdollisuutta olla päivisin pienen pojan kanssa kotona. Nykyisin hän asuu yksin ja tapaa poikaansa vuorojen vuoksi lähinnä joka toinen viikonloppu. Ne muut joka toiset viikonloput menevät yleensä töissä.

Yövuoroissa miellyttää niitä edeltävä ”vapaapäivä”, mutta yksinäinen yötyörupeama on riskialtis ja raskas. Sen jälkeen yöunta ei ole helppo aloittaa aamuviideltä, mutta nukahtamislääkkeisiin Blomberg ei ole koskaan turvautunut. Jaksamistaan hän hoitaa liikkumalla luonnossa ja paneutumalla valokuvausharrastukseensa – sekä asenteella.

”Jos raskaita vuoroja ryhtyy oikein märehtimään, voimat loppuvat nopeasti. Kun ikää tulee, yöt ja aamut käyvät fysiikan päälle enemmän, mikä ilmenee puhtaana väsymyksenä. Onneksi olen saanut sen verran helpotusta, että yöradioita ei tarvitse nykyään tehdä kuin yksi kerrallaan.”

STT:ssa tehtiin vielä yövuoroja, kun Minna Nyrhinen-Blázquez, 32, aloitti siellä ensimmäisen kerran vuonna 2012. Ne tuntuivat raskailta, mutta nykyään, kun yövuorot tehdään Australiassa, hän näkee vuorotyössä lähinnä hyviä puolia.

”Arkivapailla voi nukkua univelat pois ja lähteä lounaalle toiselle puolelle kaupunkia. Etenkin talvella on tärkeää päästä ulkoilemaan päivänvalossa.”

Kello viisi alkava aamuvuoro väsyttää, mutta toisaalta töitä on mukava käynnistellä rauhassa ennen päivän säpinän alkua. Puoli kaksitoista loppuvien iltavuorojen Nyrhinen-Blázquez ei koe haittaavan mitenkään. Päivävuorojaksot pitävät yllä syömisten ja nukkumisten perusrytmiä, ja silloin pääsee harrastamaan flamencoa muiden kanssa.

Hänen mielestään vuorotyön hyviä puolia on, että puserrus ja vapaa vaihtelevat usein tiheämmin kuin normaalissa viiden arkipäivän ja viikonlopun rytmissä.

”Helpottavaa on myös, että vuoro pitää aikanaan luovuttaa. Levälleen töitä ei voi jättää, mutta joku tulee jatkamaan tekemistä.”

Joskus sosiaalisia rientoja jää vuorojen takia väliin, mutta monesti niihin ehtii jostain päästä mukaan. Supertärkeitä menoja varten järjestyy vapaata, kunhan on liikkeellä ajoissa. Kun samoja töitä hoitaa moni, lomia ei ole pakko pitää juuri kuumimpana sesonkina.

”Jos olisi lapsia, epäsäännöllisyys haittaisi varmaan enemmän. Silloin pitäisi sumplia päiväkoteja ja muuta.”

Aamulehdessä verkkotoimittajana työskentelevä Anu Leena Koskinen, 39, pyrkii eroon turhasta säätämisestä tekemällä joka sunnuntai listan. Siihen hän kirjaa viikon työvuoronsa, kahden koululaisen kyydit yhteensä yhdeksään harrastuskertaan, miehen mahdolliset työmatkat ja omat kuntosalikäyntinsä. Jotta kuntoilu onnistuu lasten treenien aikana, Koskinen käy neljällä eri salilla.

Aamuvuoroon hän herää kello 5.15. Se tuntuu välillä tylyltä varsinkin, kun pojan diabetes vaatii verensokerin tsekkauksia sekä insuliinin pistämistä tai välipalan syöttämistä yöllä.

”Mutta aikaisten aamujen hyvä puoli on, että sitten ei ole kiirettä illassa.”

Kello yksitoista päättyvän iltavuoron jälkeen Koskinen saa yleensä unta, mutta seuraavana aamuna väsyttää, ja myös vuorokiertoon kuuluvat seitsenpäiväiset työputket vaativat veronsa. Jaksamisen avaimia on keskittyminen töissä töihin, kotona kotiin ja kuntosalilla kuntoiluun, ei koko konseptin huoliin kerrallaan. Sekä armon antaminen itselleen.

”Olen joutunut oppimaan, että vapaapäiviin ei kannata ladata loputtomasti tekemistä ja että riittävän hyvä kelpaa. Maailma ei romahda, jos koti ei ole aina siisti tai en lue iltaisin alan kirjallisuutta. Välillä pitää ladata akkuja. Tärkeintä on, että lasten asiat ja työasiat hoituvat hyvin.”

Vaikka Koskisen perhe on vuodesta 2009 tottunut ja kasvanut äidin vuoroihin, joustavaa asennettakin tarvitaan. Reissuun tai kyläilemään ei päästä joka viikonloppu tai juhlapyhä. Arkena lapsia hoitaa vanhemmista se, joka on kotona, ja apuna ovat myös isovanhemmat. Perhearjen hektisimmissä vaiheissa Koskinen on voinut tehdä nelipäiväistä työviikkoa.

Jos aikaa olisi enemmän, Koskinen harrastaisi muutakin vapaaehtoistyötä kuin jalkapallojoukkueen johtamista ja tapaisi useammin ystäviä. Silti Koskinen on sitä mieltä, että vuorotyö sopii hänelle.

”Stressaannun vähemmän kymmenen sähkeen tekemisestä vuorossa kuin päivätyöstä, jossa projektit ovat kesken pitkään. Kun olen joskus ollut useamman viikon päivävuorossa, on tuntunut, ettei pelkissä illoissa ehdi mitään.”