Brasilian suurten tiedotusvälineiden valinnat eivät ole puolueettomia, oli kyseessä sitten televisio, internet tai lehdistö, sanoo O Estado de São Paulo -sanomalehden kuvatoimittaja Mônica Zarattini.
”Brasiliassa suurille mediataloille kuvaavien kuvajournalistien työtä ohjaa työnantajan toimituksellinen linja riippumatta siitä, onko valokuvaaja vakituinen työntekijä tai freelancer.
Kun kuvajournalisti kuvaa jotakin tapahtumaa, hän voi toteuttaa työnsä omien esteettisten, kulttuuristen ja ideologisten arvojensa mukaan. Julkaistavien kuvien on kuitenkin oltava työnantajan toimituksellisen linjan mukaisia, eikä linja useinkaan ole puolueeton.
Siihen, mitkä kuvat julkaistaan, minkä kokoisina ja millä sivuilla, vaikuttaa monen toimittajan mielipide. Viimeinen sana asiassa ei ole kuvatoimittajalla, vaikka niin pitäisi olla. Ensimmäisen valinnan tarjolla olevista kuvista tekee valokuvaaja itse, toisen valinnan tekee lehden kuvatoimittaja ja lopulta se, mikä kuva julkaistaan kannessa, päätetään päätoimittajien kokouksessa. Lopullinen päätös seuraa aina lehden toimituksellista linjaa, eikä valokuvaajan mielestä paras kuva useinkaan ole lehden mielestä paras kuva. Uskon, että kansainvälisissä ja itsenäisissäkin kuvatoimistoissa kuvaajilla on enemmän vapautta kuvien valinnassa.
Työskenneltyäni lähes 30 vuotta päivittäin ilmestyvässä sanomalehdessä sanoisin, etteivät Brasilian suurten tiedotusvälineiden valinnat ole puolueettomia, oli kyseessä sitten televisio, internet tai lehdistö. Brasilialaisen kuvajournalistin haaste on yrittää päästä mahdollisimman lähelle sitä, mitä oikeasti tapahtuu, ja kuvata se mahdollisimman monelta kantilta, jotta kuvat muodostaisivat puolueettoman kertomuksen tapahtuneesta.”