Media-ala

Some-suosiota muurin läpi

Verkkotuottaja Eero Leppänen on nostanut Lapin Kansan aktiiviseksi some-toimijaksi pienistä resursseista huolimatta.

Neuvotteluhuoneen pöydällä lepää mikrofoneja ja iPhone. Eero Leppänen on aloittamassa toimittajien videokoulutusta, jonka tavoitteena on lisänäkyvyys internetissä.

”Aiemmin mietimme mihin juttuihin teemme videon, nyt mietitään mihin osaan juttua video tehdään”, Leppänen kertoo.

Leppänen on kolmessa vuodessa kolminkertaistanut Lapin Kansan Facebook-tykkääjien määrän 5 000:sta 16 000:een. Viikottain nettijutut näkyvät noin 200 000 ihmiselle, ja joka viikko tulee 150 uutta tykkääjää. Nämä ovat hyviä lukuja pienelle maakuntalehdelle.

”FB me osataan hyvin. Siellä on paljon sitoututunutta porukkaa, joka myös jakaa juttuja. Meillä on tosi paljon Lapin ulkopuolella asuvia lukijoita, jotka eivät ehkä ole tilaajia, mutta levittävät sanaa jakamalla juttuja somessa.”

Lehti on myös Instagramissa, Periscopessa ja Twitterissä.

 

Oman haasteensa tuo se, että Lapin Kansa teki suomalaisella mediakentällä poikkeuksellisen teon viime kesänä, kun se perusti korkean maksumuurin. Lehden uutisia ei enää löydä esimerkiksi Ampparit.com-sivustolta.

”Ilmaista uutista ei ole. Meille on tärkeää, että tilaajat saavat parhaan palvelun. Jonkin verran jaamme juttuja myös ilmaiseksi heille, jotka esimerkiksi juuri somen kautta ovat sitoutuneita brändiimme.”

 

Leppänen pyrkii olemaan aktiivisesti läsnä sosiaalisessa mediassa, ja hän on kannustanut myös toimittajia osallistumaan keskusteluihin. Vihapuheen keskellä se ei ole aina helppoa.

MV-lehden kaltaiset toimijat ovat myös pakottaneet miettimään some-uutisoinnin luonnetta.

”Aiemmin Facebook oli meille ilkikurinen pikkuveli, joka saattoi ironisoida ja härnätä. Nykyisessä tilanteessa luotettavuus ja asialinja ovat tärkeitä.”

Sitä paitsi some-hitit ovat onnistuneet yllättämään.

”Yksi suurimmista hiteistämme oli juttu viimeisestä sotavangista. Siinä meillä oli 85-vuotias mies pränikät rinnuksilla ja turkasen pitkä teksti. Sitä ennen ajattelin, että suositun nettijutun pitää olla lyhyt, seksikäs ja hyvällä kuvalla varustettu.”