Media-ala

Kirjeenvaihtajana aitiopaikalla

Kuolleita: Mikko Eronen

Ulkomaantoimittaja Mikko Eronen kuoli 4. tammikuuta Helsingissä 69-vuotiaana. Hän oli syntynyt Porissa 29. syyskuuta 1946.

Mikko opiskeli englannin kielen kääntäjäksi, mutta Sanomien toimittajakoulun kolmas vuosikurssi vei hänet Helsingin Sanomiin ja ulkomaanjournalismin pariin. Kirjeenvaihtajanuransa hän aloitti Tukholmassa. Suuria muutoksia hän pääsi todistamaan lehden kirjeenvaihtajana pysähtyneisyyden ajan Moskovassa.

1990-luvun alussa Mikko siirtyi Yleisradion Venäjän pääkirjeenvaihtajaksi. Samalla hän huomasi olevansa aitiopaikalla: myrskyn keskellä kertomassa jättiläisvaltion hajoamisesta. Häneltä suomalaiset saivat kuulla Mihail Gorbatshovin erosta ja Neuvostoliiton lakkauttamisesta jouluna 1991.

Ylen suorasukainen raportointi sai presidentti Mauno Koiviston ärtymään, minkä myös Mikko sai tuntea. Kollegat pitivät epäoikeudenmukaisena sitä, että harkitseva ja tasapuolinen kirjeenvaihtaja joutui presidentin tulilinjalle.

Työssään Mikko oli monipuolinen ja säilytti malttinsa tiukoissakin tilanteissa. Kotimaahan palattuaan hän työskenteli ulkomaan ajankohtaisohjelman Atlaksen toimitussihteerinä, jonka kolmen sukupolven työryhmässä kokemuksen ääni oli arvossaan.

Lue lisää aiheista: