Anna hyvän kiertää

Hyödyllinen katse taakse

Talouselämän toimittajien Pekka Lähteenmäen ja Juha-Matti Mäntylän 18. joulukuuta julkaistu juttu käsitteli lehden vuoden varrella tekemiä, virheelliseksi osoittautuneita ennusteita.

”Tietenkään kukaan ei halua tehdä virheitä, ja tehdyt halutaan oikaista, mutta ennustukset eroavat asiavirheistä. Vääriä ennustuksia perkaava juttu on toimituksellemme aika luonteva, koska jokainen tietää, että taloudessa tulee yllätyksiä. Sitä voi ennustaa ja spekuloida, mutta aina ei voi osua oikeaan. Jos voisi, olisi hirveän rikas”, sanoo Talouselämän toimittaja Pekka Lähteenmäki.

”Ensimmäinen tällainen juttu tehtiin vuosi sitten. Idea oli päätoimittajan, joka halusi, että vastapainoksi kritiikillemme yritysten toiminnasta arvioimme kriittisesti myös omaa toimintaamme ja naurammekin sille. Itseensä ja lukijoihin pitää pystyä luottamaan niin, että sen voi tehdä.

Myös ensimmäisellä kerralla esimerkkejä kysyttiin toimitukselta, ja ehdotin omaa juttuani, joka päätyikin mukaan. Olin spekuloinut, että Rolls-Royce ostaisi Wärtsilän.”

”Näin ytimekäs juttu ei yleensä tarvitse kahta toimittajaa, mutta minulla oli joulun alla paljon juttuja tekeillä ja siihen tuli flunssa, joten päätettiin, että Pekka auttaa. Toisaalta juttu oli työläs, koska menneitä oli äkkiseltään yllättävän hankala hahmottaa”, sanoo toimittaja Juha-Matti Mäntylä.

”Aiheiden etsinnässä painottui alkuvuosi, koska sen jälkeen oli ehtinyt tapahtua eniten. Helpoin oli arvioida ennusteita, joihin liittyi numeroita, kuten öljyn hintaa. Mahdollisista aiheista syntyi hyviä keskusteluja. Itseensä ottamisia juttu ei aiheuttanut, vitsailua kyllä.

Alussa en arvannut, miten mielenkiintoinen projekti olisi omankin työn kannalta. Sen tekeminen kirkasti, millainen viime vuosi oikein oli ja miten mahdotonta ennen eduskuntavaaleja oli arvata, mitä Sipilän hallitus tekisi ja mistä puhuttaisiin syksyllä.

Saadut oivallukset vaikuttavat tänäkin vuonna. Toimittajana helposti raportoi, mitä ekonomisti, poliitikko tai dosentti sanoo, mutta tietojen pohjalta pitää uskaltaa myös itse arvioida, mihin askelmerkit näyttävät johtavan. Tämä juttutyyppi testaa hyvin, uskallettiinko olla etunojassa ja tuottaa lukijoille tulevaisuuden tulkinnan palvelua.”

Pekka Lähteenmäki, 42

Talouselämän toimittaja vuodesta 2004.

Työskennellyt toimittajana myös uutistoimisto Reutersilla, bisnes.fi-aikakauslehdessä ja Helsingin Sanomissa.

 

Juha-Matti Mäntylä, 41

Talouselämän toimittaja vuodesta 2008.

Työskennellyt toimittajana myös Tietoviikossa sekä bisnes.fi-aikakauslehdessä.

Tommi Niemisen valinta

Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen valitsi esiteltäväksi Talouselämän toimittajien Pekka Lähteenmäen ja JuhaMatti Mäntylän 18. joulukuuta julkaistun jutun, joka käsitteli lehden vuoden varrella tekemiä, virheelliseksi osoittautuneita ennusteita.
”Talouselämä kertoi ennustaneensa tai spekuloineensa pieleen esimerkiksi Alcatel-yhtiön ostohinnan Nokialle, Finnairin lähitulevaisuuden, öljyn hinnan kehityksen, Sipilän hallituksen pakkolait ja Suomen talouskasvun.
Juttu ei möyri itsesäälissä eikä ruoski yksittäisiä toimittajiaan, mutta kertoo pahemmin selittelemättä ja suoraselkäisesti, missä vuoden 2015 talousennusteissa Talouselämä ampui ohi koko maalitaulun. Näin toimii lehti, joka luottaa itseensä, toimituskulttuuriinsa ja työntekijöihinsä.”