Journalismi

Median perustehtävä

Taneli Koponen sanoo hallintarekisterikohun osoittavan, miten tärkeä median rooli vallan vahtikoirana on.

Aamulehden taloustoimittaja Taneli Koponen ei malttanut odottaa, että postilakko päättyy.

Hän lähti Tampereelta Helsinkiin hakemaan muistitikkua. Paluumatkalla junassa ehti vilkaista sisältöä ensimmäisen kerran.

”Ajattelin heti, että tämä on kova juttu.”

Tikulla oli valtiovarainministeriön muistioita hankkeesta, jonka tarkoitus oli mahdollistaa pörssiyhtiön osakeomistusten piilottaminen hallintarekisterin taakse. Muistioista paljastui ministeriön taktikointi viestinnässä. Se pyrki muun muassa vaihtamaan keskustelun näkökulman sille kiusallisesta omistusten julkisuudesta pois, kilpailun avautumiseen.

Koposen skuupit ilmestyivät marraskuun lopulla keskellä hallintarekisteristä syntynyttä kohua. Vain päivää aiemmin valtiovarainministeri Alexander Stubb antoi eduskunnalle virheellistä tietoa hallintarekisterin kannatuksesta.

Joulukuun alussa hallitus ilmoitti luopuvansa hankkeesta.

Koposen mielestä tapaus on hyvä muistutus siitä, miten tärkeä median perustehtävä vallan vahtikoirana on.

”Ei voi olla niin, että ministeriö ajaa jotakin piilotettua agendaa, kuten Finanssialan keskusliiton tavoitteita. Lain valmistelussa pitää ajaa kansan etua”, Tutkivan journalismin yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Koponen sanoo.

Hän sai muistiot käsiinsä julkisuuslakiin perustuvalla tietopyynnöllä. Se vaati sinnikkyyttä: muistioita ei haluttu toimittaa sähköisesti, ja muistitikun perään piti soitella, kun se ei ollut sovitussa paikassa.

Syksyn ajan aihetta seurannut Koponen kertoo, että jo aiemmin lain valmistelijat lopettivat puhelinhaastattelujen antamisen. Sähköpostilla lähetettyihin kysymyksiin tuli vastaukseksi pelkkiä lainkohtia, lisäkysymyksiin ei mitään.

”Valtiovarainministeriö lupasi nyt, että se lisää avoimuutta. Toivon, että tämä tuo oikeasti muutoksia ministeriön viestintään.”

Avoimuuteen liittyvät ongelmat eivät ole tavattomia. Aiemmin Koponen on törmännyt niihin tutkiessaan Puolustusvoimien rahankäyttöä.

Lue lisää aiheista: