Liitto

Kangistuneet kaavat uusiksi

Liisa Huima sai liiton aloittamasta uravalmennuksesta piristettä uralleen.

Liisa Huima, 39, on toiminut opiskelujen ja erilaisten hanttihommien ohella valokuvaajana yli 14 vuotta. Viime vuosina häntä on vaivannut tunne siitä, että omat luutuneet ajattelumallit rajoittavat ammatissa kehittymistä.

Huima hakeutui Journalistiliiton järjestämään uravalmennukseen, jonka pilottihanke toteutettiin lokakuussa. Valmennukseen pääsi 20 Journalistiliiton jäsentä eri ammattiryhmistä eri puolilta Suomea.

Huima on pitkään ajatellut kirjoittaa, mutta ei ole tehnyt asialle mitään.

”Olen miettinyt, että toimittajat eivät ehkä pidä siitä, että valokuvaajat rupeavat kirjoittamaan. Olen muutenkin miettinyt liikaa sitä, mitä muut odottavat minun tekevän”, Huima sanoo.

Hän haluaa myös uskaltautua ajamaan autolla Helsingissä ja oppia käyttämään tietokoneohjelmia aiempaa monipuolisemmin.

 

Lokakuussa järjestettyyn uravalmennukseen haki yhteensä 47 SJL:n jäsentä. Valitut jaettiin asiakkaiksi kahdelle eri uravalmennuspalveluita tarjoavalle yritykselle.

Journalistiliiton valtuusto päätti 10. joulukuuta, että uravalmennusta jatketaan myös ensi vuonna. Liitto ostaa uravalmennusyritys UP Partnersilta puhelin- ja verkkovalmennusta sisältävän kokonaisuuden 150 liiton jäsenelle. Palvelu maksaa liitolle 40 000 euroa. Liiton jäsenelle palvelu on ilmainen.

Liiton koulutusasiamies Nina Porra sanoo, että palvelu on osa liiton uudistumisprosessia.

”Olemme kuulostelleet jäsenistön tarpeita, ja haluamme vastata niihin konkreettisilla uusilla palveluilla. Tämä on yksi niistä”, Porra sanoo.

Porran mukaan valmennus sopii kaikille, jotka haluavat kirkastaa ammatillista identiteettiään ja kaipaavat tukea esimerkiksi paremman työhakemuksen laatimiseen.

Liisa Huima pettyi aluksi valmennukseen. Hänelle selvisi, että pääosa valmennuksesta koostuu omatoimisesta tekemisestä. Kukaan ei ole tullutkaan sanomaan, mitä pitäisi tehdä. Tärkein vaihe oli perusteellisen kartoituksen tekeminen, jonka jälkeen hän kävi keskustelut uravalmentajan kanssa. Sessioita on kolme, jotka kestivät yhteensä noin kaksi tuntia.

Lopulta Huima oivalsi, että asiat pitää konkretisoida ja muutokset pitää tehdä heti.

”Sorrun usein ajattelemaan, että asiat ehtii tekemään joskus myöhemminkin. Valmentaja kehotti konkreetisoimaan ideat paperille. Esimerkiksi jos haluan ryhtyä kirjoittajaksi, minun pitää hankkia nauhuri”, Huima sanoo.