Joissain lajeissa lehdet luottavat joukkueen omiin kuvaajiin ja ilmaismateriaaliin. Rumia taklauksia kuvissa tuskin näkyy, mutta oikeat sponsorilogot sitäkin varmemmin, kirjoittaa Kari Kuukka.
Muutama viikko sitten eksyin paikalle, kun Jarkko Nieminen pelasi jäähyväisottelunsa Helsingissä täydelle areenalle. Olen 12 vuotta saanut elantoni pääsääntöisesti urheilusta, mutta nyt olen ollut poissa urheilukuvioista jo hetken.
Silti ihmettelin hiukan sitä, että hallissa oli minulle kovin vähän tuttuja kuvaajia. Tuntemattomia naamoja kamera tiukasti käsissään pyöri ympärillä sitäkin enemmän. Fanittamassa ottelua kuvaamisen ohessa.
Hetken ihmeteltyäni tilanne alkoi hahmottua.
Jo Lontoon olympialaisissa – kuten Sotsissakin – näin kuvaajia, jotka työskentelivät niin sanotusti ”on spec” eli ilman palkkiota, kaulassaan ylpeästi lehden akkreditointi ja mielessä joku epämääräinen toive, ehkä jopa lupaus, että heidän kuviaan ostettaisiin. Ehkä.
Käytäntö näyttää nyt vakiintuneen. Tapahtumiin akkreditoidaan kuvaajia, joille ei makseta mitään. Kuvatoimisto myy kuvat – jos onnistuu – ja hyvittää kuvaajille tästä. Myyntihinnan ollessa keskimäärin noin 15 euroa kuvaajan osuus tästä on bussiliput paikalle ja kahvikuppi. Kilometrejähän ei yleensä korvata kai enää missään?
Joissain lajeissa lehdet luottavat joukkueen omiin kuvaajiin ja ilmaismateriaaliin. Rumia taklauksia kuvissa tuskin näkyy, mutta oikeat sponsorilogot sitäkin varmemmin.
Säästämisen kuninkuusluokkaan nousi Iltalehti, joka ilmoitti hankkivansa toimittajille kamerat ja luopuvansa freelancekuvaajistaan. Päätoimittaja perusteli ratkaisua kameroiden kehittymisellä.
Samalla logiikallahan toimittajista voisi luopua, sillä onhan nuo oikolukuohjelmat nykyään jo aika huikeita?
Ehkä viimeinen niitti arkkuun tuli, kun tyttäreni koulukaveri ylpeänä silmät palaen kertoi, miten eräs urheiluaikakauslehti julkaisee hänen kuviaan seuraavassa numerossaan. Hän on lupaava valokuvaajan alku ja luonnollisesti onnittelin.
Poika on 13-vuotias.
Voi tietysti sanoa, että urheilu on viihdettä, joten mitä väliä?
Haluaisin kuitenkin uskoa, että on edes jotain periaatteita, jotka määrittelevät journalismia. Jopa urheilujournalismia. Jopa näinä aikoina.
Jarkon, Teemun, Forsbergin ja Federerin ilta oli hieno tapahtuma. Arvokkaat jäähyväiset. Mutta mielessäni se oli myös jäähyväiset ammattimaiselle urheilukuvalle.