Journalismi

Vahvempi kuin koskaan

JSN:n uusi puheenjohtaja Elina Grundström sanoo neuvoston ja journalismin voivan hyvin.

Julkisen sanan neuvoston ensimmäisenä kokopäivätoimisena puheenjohtajana vuoden 2016 alussa aloittava toimittaja-tietokirjailija Elina Grundström sanoo esiintyvänsä kautensa aikana julkisuudessa ensisijaisesti JSN-roolissaan.

Tehtävän kokopäiväistämisen taustalla on muun muassa julkisten roolien selkeyttäminen.

”Media-alasta ja sananvapauskysymyksistä kirjoitan toki mielelläni kolumneja edelleen. Puheenjohtajan omat arvot ja JSN:n näkemykset menisivät helposti sekaisin, jos esiintyisin myös muussa roolissa. Välttämättä koskaan ei ole ollut sellaista hetkeä, jolloin JSN:n puheenjohtajan työ olisi yhtä tärkeä kuin nyt. En halua vaarantaa tehtävää sekoittamalla henkilökohtaisia mielipiteitäni neuvoston kantoihin.”

 

Grundström listaa sananvapauteen ja median toimintaan kohdistuviksi uhkiksi leikkaukset ja talouspaineet, tahallisen, systemaattisen disinformaation levittämisen sekä sisältömarkkinoinnin ja journalismin sekoittumisen.

”Alan yhteisenä sääntelyelimenä JSN pystyy pitämään tällaisessa tilanteessa yllä journalismin ja muun viestinnän rajaa. Neuvosto on Risto Uimosen kauden jäljiltä vahvempi kuin koskaan. Se on esimerkiksi avoimempi: Olen ensimmäinen aidolla, avoimella haulla valittu puheenjohtaja. Neuvostoon kannellaan enemmän kuin ennen. Se kielii JSN:n vahvasta ja arvostetusta asemasta.”

Journalismin tilasta Grundström ei ole huolissaan.

”Klikkausjournalismi on vähentynyt viime vuosina. Leikkausten keskelläkin journalismi on kehittynyt parempaan suuntaan. Datajournalismia, tutkivaa journalismia ja pitkää narratiivista muotoa on opittu tekemään laadukkaasti.”

 

Grundström kritisoi viime helmikuussa Journalistissa tiukasti Uimosen lausuntoa muun muassa länsimaisen ja islamilaisen demokratikäsityksen yhteensovittamattomuudesta.

”Mutta hän on tehnyt muuten hyvää työtä neuvoston puheenjohtajana. Olen varma, että minuakin tullaan kritisoimaan. Sanavapauden asiallahan tässä ollaan.”