Anna hyvän kiertää

Tilanteen näköinen kuva

Jos yrittää itse keksiä, mitä voisi kuvata, tulee omannäköinen kuva. Sen sijaan yritän ottaa ihmisten ja tilanteen näköisiä kuvia, sanoo Lapin Kansan kuvaaja Anssi Jokiranta.

”Keikka oli niin tavallinen kuin voi olla. Edessä oli syyslomaviikko, ja lähdettiin kuvaamaan paikkoja, joissa lapset voivat sitä viettää. Yksi oli sisähuvipuisto Hop Lop”, kertoo Lapin Kansan valokuvaaja Anssi Jokiranta.

“Kun riisuimme takkeja, uutispäällikkö soitti, että Suomulla on tullut hotelliin palohälytys, seurataan. Monesti niissä ei ole sen kummempaa kuin että hälyttimet ovat vaan alkaneet soimaan.

Kuvan pojat viettivät Hop Lopissa synttäreitä. Juttelimme perheen kanssa pöydässä, ja sitten lähdin poikien kanssa katsomaan, mitä he Hop Lopissa tekevät.

Ensin laskettiin liukumäkeä ja sitten mentiin pomppulinnaan. Otin kengät pois ja menin mukaan. Tyylini on hakeutua tilanteisiin, joissa on helppo kuvata. Kiinnostavia kuvia syntyy, kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ottaa oikealla hetkellä kuvan. Kyllä sen aika hyvin tietää, kun saa kuvan, jota lähti keikalta hakemaan.

Sanomalehdessä on miljoonan tyyppistä keikkaa, myös hitaampia kuin tämä. Haastattelujen aikana en kuvaa vaan kuuntelen ja yritän poimia yksityiskohtia. Kuuntelen, mitä ihmiset sanovat ja katson, mitä he tekevät. Jos yrittää itse keksiä, mitä voisi kuvata, tulee omannäköinen kuva. Sen sijaan yritän ottaa ihmisten ja tilanteen näköisiä kuvia. Nyt tuli hassusta tilanteesta hassu kuva. Ehkä siinä tiivistyy poikien loma: on lystiä ja heitetään volttia.

Uutisrytmissä keikka tulee, se hoidetaan ja unohdetaan, tulee seuraava. Se on nopeaa ja mielenkiintoista. Joskus tulee fiilis, että olisi kiva todella syventyä aiheeseen. Varmaan kaikki kuvaajat haaveilevat pitkästä projektista, jossa olisi aikaa tutustua kuvattaviin ja heidän elämäänsä ja dokumentoida sitä. En kyllä tiedä, osaisinko keskittyä niin pitkään.

Matkalla seuraavaan paikkaan katsoimme, onko netissä jotain Suomusta. Remontoitu hotelli, joka piti avata jouluksi, oli ilmiliekeissä. Samaan aikaan arkisen keikkani kanssa sattui iso uutistapahtuma. Sen kuvasivat avustajat ja silminnäkijät, koska oli iltapäivä ja ajomatka oli pitkä. Kolmen päivän kuluttua kävin kuvaamassa raunioita.”

Anssi Jokiranta, 31

Lapin Kansan valokuvaaja vuodesta 2009.

Vuoden urheilukuva Vuoden lehtikuvat -kilpailussa 2008.

Työskennellyt aiemmin freelancerina useille lehdille Suomessa.

Eetu Sillanpään valinta

Pohjalaisen kuvaaja Eetu Sillanpää valitsi esiteltäväksi Anssi Jokirannan ja hänen kuvansa pomppulinnassa hyppivistä pojista.

”Selailin paljon lehtiä, katselin kuvia. Tämä kuva pysähdytti. Surullisten, vakavien uutiskuvien joukossa se oli poikkeus.

Kuvassa on jotain tuttua, jotakin outoa. Sitä on pakko katsoa uudelleen. Sitten oivaltaa, mikä kuvassa on päälaellaan. Hymyilyttää, tulee yläkuloinen olo.

Eikä aiheen, ”Koululaiset kirmaavat lomalle”, kuvittaminen ole niitä helpoimpia. Mielestäni Anssi Jokiranta on löytänyt hyvän ja erilaisen tavan aiheen kuvittamiseen.”