Elokuva kiinnostaa – kritiikki ei?

Iltalehti lopetti elokuva-arvostelujen säännöllisen julkaisemisen toukokuussa.

MTV julkaisi verkkosivuillaan kritiikit elokuvaensi-illoista yli kymmenen vuoden ajan. Loppu tuli joulukuussa 2014.

Turun Sanomissa ei enää arvioida kaikkia ensi-iltaelokuvia.

Samaan aikaan elokuvateattereissa käydään enemmän kuin yli 30 vuoteen. Kyse ei siis ole siitä, että elokuvat eivät kiinnostaisi.

Perinnettä kritiikillä on, etenkin sanomalehdissä. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat julkaisseet 1980-luvulta alkaen arvostelut kaikista uutuuselokuvista. Aamulehti ja Turun Sanomat ovat käsitelleet Tampereen ja Turun ensi-illat samalla tarkkuudella.

Elokuvien levittäjät ovat vastavuoroisesti järjestäneet kaikista elokuvista lehdistönäytöksiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kaikkia elokuvia ei tarjota kriitikoille.

Iltalehden uutispäällikkö Anne Tahvolainen kertoo, että syy rajuun supistamiseen oli lukijamäärätavoitteista jääminen.

”Merkittävimmät elokuvat arvioimme edelleen”, Tahvolainen kuvailee. Toukokuun jälkeen lehdessä oli lokakuun alkuun mennessä arvioitu kaksi kotimaista elokuvaa, joissa on suositut näyttelijät

Turun Sanomien kulttuuritoimituksen vetäjän Tuomo Karhun mukaan lähes kaikki elokuvat arvioidaan, ainakin kotimaiset.

”Kun levittäjä mainostaa ja hehkuttaa teostaan, on tärkeää, että on myös pyyteetön ja puolueeton kriitikko, joka esittää oman mielipiteensä”, Karhu sanoo.

Elokuvaa on kutsuttu aikansa peiliksi. Elokuvakritiikki on elokuvan peili.

Elokuvan asema on joskus viihteen ja joskus taiteen kentällä. Usein se on samanaikaisesti kummallakin. Kritiikin kirjoittaminen vaatii asiantuntemusta, sanoo Suomen arvostelijoiden liiton elokuvajaoksen puheenjohtaja, toimittaja Matti Rämö.

Elokuvakritiikin aseman heikkenemiseen on mainittu syyksi muun muassa se, että verkossa kaikki ovat kriitikoita. Kriitikot puolestaan ovat useissa lehdissä joutuneet kirjoittamaan yhä lyhyempiä tekstejä.

Rämön mukaan kritiikissäkin on kehittämisen varaa. Monet arvostelut ovat yhä vanhanaikaisia, ”kuin ruohonleikkuritestejä Tekniikan Maailmassa”.

”Ikään kuin olisi mitta-asteikko ja tarkastuslista: ovatko näyttelijät hyviä, onko kuvaus hyvää. Kritiikki on parempaa, jos kriitikko laittaa itseään peliin. Kritiikki on persoonallinen ja analyyttinen tekstilaji, jonka merkitys syvenee, kun lukijalle muodostuu kuva kriitikon mausta. Juoniselosteiksi ja adjektiivilistoiksi typistyvissä pätkäarvioissa potentiaali jää hyödyntämättä.”

Rämö uskoo elokuvakritiikin olevan samanlaisessa vaiheessa kuin urheilujournalismi oli jokin aika sitten.

”Urheilusivuilla persoonallisen näkemyksen määrä on kasvanut. Kuivasta raportoinnista on päästy eroon. Ei tarvitse kertoa, mitä tapahtui, vaan mitä se merkitsee.”

Kun painotus siirtyy printtimediasta kohti verkkoa, kaikki kritiikki on pulassa, tietää Helsingin Sanomien uutispäällikkö Jussi Pullinen.

Verkossa leviää se, mitä jaetaan sosiaalisessa mediassa. Elokuvakritiikin osalta se tarkoittaa rajuimpia lyttäyksiä tai vaikka hyperbolaa.

”Ylipäänsä kritiikit ovat hirveän vaikeassa asemassa verkon maailmassa”, sanoo Pullinen.

”Lehdessä niillä on erilainen käyttötapa. Nyt-liitteen lukijatutkimuksissa ilmeni, että puolet lukijoista lukee elokuva-arvioita. Ne ovat siinä lehden virrassa ja katsot, että ’hei, tällaisia leffoja tuli ensi-iltaan’. Saatat lukea arvion elokuvasta, josta et ollut aiemmin tietoinen. Verkosta niitä ei samalla tavalla löydetä. Arviot eivät ole juttutyyppi, jota levitetään sosiaalisessa mediassa eteenpäin.”

Hän kertoo tarinan taidekritiikin haasteista liittyen Karl Ove Knausgårdin romaanin Taisteluni 5 arvosteluun.

”Se oli tapaus, ja kirjailija on tunnettu, joten teimme sillä kokeiluja, miten saisimme arvostelulle paljon verkkolukijoita. Kokeilimme arviota Hesarin netin etusivulla ja kaikissa kanavissa, käytimme erilaisia kuvia ja erilaisia otsikoita. Eikä se vaan kiinnostanut.”

Helsingin Sanomien elokuva-arviot siirtyvät marraskuussa Nyt-liitteestä kulttuurisivuille. Ratkaisu lienee mieluisa elokuva-alalle. Taiteenlaji nousee muun kulttuurijournalismin rinnalle.

”Se on hyvä sijainti, koska kulttuurisivuilla käsitellään elokuvaa muutenkin”, toimituspäällikkö Erja Yläjärvi sanoo.

Siellä julkaistaan esimerkiksi henkilöjutut elokuvantekijöistä.

Yläjärvi ei kuitenkaan lupaa, että kaikki ensi-illat arvioitaisiin vastakin. Sen sijaan hän vakuuttaa, että elokuvakritiikille on varattu kulttuurisivuilta yhtä paljon tilaa kuin Nyt-liitteestä.

Matti Rämö pitää sitä epätodennäköisenä. Viikon elokuvat tulevat perjantaisin kertarysäyksellä ensi-iltaan. Ne täyttäisivät helposti päivän kulttuurisivut kokonaan.

”On matemaattisesti selvää, ettei nykyisen laajuisilla kulttuurisivuilla riitä palstatilaa ainakaan joka viikko.”

Rämö pitää huolestuttavana myös tietä, jossa elokuvat valikoidaan niitä näkemättä. Tuomo Karhu kertoo, että osa Turun Sanomien arvioimattajättämispäätöksistä on mielenosoituksellisia: jos elokuvaa ei näytetty lehdistölle Turussa vaan ainoastaan Helsingissä, sitä ei käsitellä.

”Tietysti jonkin kauhuleffasarjan nelososan jättäminen arvioimatta on helppo ratkaisu”, Rämö sanoo.

”Mutta jos kaikkea ei edes katsota, ollaan yhä enemmän ison rahan markkinoinnin armoilla. Jos elokuvaa ei näytetty Turun kriitikoille, se voi johtua laatuelokuvan hyvin pienestä markkinointibudjetista. Levittäjien omat esittelytekstit elokuvista saattavat olla harhaanjohtavia, osittain koska ne käännetään suoraan englannista. Jos päätöksiä tehdään toimituksissa näillä perusteilla, kiinnostavia elokuvia jää vääristä syistä huomioimatta”, Rämö sanoo.

”Kriitikko ei ole aina oikeassa, mutta hän tarjoaa tietoa valintojen tueksi.”

OIKAISU: Korjattu Iltalehden Anne Tahvolaisen titteli sekä täsmennetty Iltalehden arvioimien elokuvien määrää 15.10. klo 11.08.