Journalismi

Journalistille hyvä arvosana lukijoilta

Lukijatutkimuksen mukaan Journalistin lukijat pitävät lehteä tärkeänä syynä kuulua Journalistiliittoon.

Suomen Journalistiliiton ammattilehti Journalisti sai elokuussa valmistuneessa lukijatutkimuksessa positiivista palautetta lukijoiltaan. Lukijoista yli 80 prosenttia on Journalistiin ”melko tyytyväinen” tai ”erittäin tyytyväinen”.

Tutkimuksen mukaan Journalisti on ammattikunnalle tärkeä ja arvostettu tietolähde ja lehden lukijoilla on vahva side Journalistiin. Viidennes lukijoista lukee Journalistia puoli tuntia tai enemmän.

Lukijatutkimuksen toteuttaneen Focus Masterin toimitusjohtajan Yrjö Lauhan mukaan Journalisti on onnistunut pitämään lukijansa lähes yhtä tyytyväisenä kuin vuonna 2011, jolloin vastaava tutkimus tehtiin edellisen kerran.

Journalistilla on paljon vahvuuksia sekä lukutottumusten että sisällön arvioinnin alueilla. Journalisti on lukutottumuksissa onnistunut säilyttämään aikaisemmat tuloksensa, vaikka useimpien tutkimiemme lehtien lukutottumukset hiipuvat salakavalasti lehtien joutuessa yhä ankarammin kamppailemaan lukijoiden huomiosta ja ajankäytöstä”, Lauha sanoo.

Lauhan mukaan Journalistin eri lukijaryhmien väliset erot lehden sisällön arvioinnissa ovat tavanomaista pienempiä muiden alojen ammattilehtiin verrattuna.

”Kiinnostus journalismia ja media-alaa kohtaan yhdistää kaikkia lukijoita omista työtehtävistä riippumatta.”

 

Eri aihepiireistä Journalistin lukijoita kiinnostavat erityisesti journalistinen työ ja sen tekijät sekä media-alan näkymät ja kehittyminen. Lauhan mukaan journalistit ovat muihin ammattiryhmiin verrattuna poikkeuksellisen kiinnostuneita oman alansa ihmisistä.

Vähiten lehden lukijoita puolestaan kiinnostavat aiheet, jotka käsittelevät Journalistiliiton valtuustoa, hallitusta tai paikallista tai alueellista järjestötoimintaa.

Vakiosisällöistä luetuimpia ovat Takasivu, Ajankohtaista-osasto, Lukijoilta, Yleisönosasto-pilakuva ja lehden pitkät artikkelit.

Journalisti on myös tärkeä jäsenetu ja keskeinen syy kuulua Journalistiliittoon. Lehden merkitystä jäsenetuna pitää ”tärkeänä” tai ”melko tärkeänä” lähes 90 prosenttia vastaajista.

”Ilman lehteä todennäköisesti eroaisin liitosta”, toteaa eräs vastaaja.

”Lehti on muistutus, että liitto on olemassa ja kertoo mitä kilpailijoille ja kollegoille kuuluu”, toinen vastaaja sanoo.

”Ainoa kanava, jota kautta minulla on kosketusta liittoon”, kolmas vastaaja sanoo.

Lauhan mukaan oma lehti koetaan muissakin järjestöissä merkittävänä jäsenetuna, mutta Journalistilla on selvästi oma identiteetti ja ansioita julkaisuna.

”Sitä ei koeta monien muiden järjestölehtien tavoin ensisijaisesti taustalla vaikuttavan järjestön näyteikkunana. Ehkä juuri ammattilehti sanana kuvaa Journalistia paremmin kuin järjestölehti”, Lauha sanoo.
 

Journalisti toteutti viime vuonna lehtiuudistuksen. Ensimmäinen uudistunut numero ilmestyi tammikuussa 2015. Uudistuksessa lehden koko pieneni hieman, rakenne muuttui osittain ja osa vanhoista palstoista korvattiin uusilla.

Vastaajista noin puolet arvioi, että uudistus paransi lehteä, 38 prosenttia oli sitä mieltä, että lehti säilyi ennallaan ja loput arvioi lehden menneen heikompaan suuntaan. Uutta ulkoasua vastaajat pitivät helppolukuisena, nykyaikaisena ja ilmavana, mutta aavistuksen ennalta-arvattavana.

Painojälkeen ja painopaperiin vastaajat olivat yli 90 prosenttisesti tyytyväisiä. 54 prosenttia vastaajista piti nykyistä ilmestymistiheyttä (15 numeroa vuodessa) sopivana.

Heikon arvosanan Journalisti sai sen sijaan verkosta. Vastaajista 66 prosenttia ei käy koskaan Journalistin verkkosivuilla. Noin kolmasosa käy sivuilla vain silloin tällöin.

Lukijat myös pitivät myös tärkeänä, että Journalisti olisi aktiivisempi sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä. (Toimitus otti molemmat kanavat käyttöön kesäkuussa.)

Päätoimittaja Markku Lappalainen pitää lukijatutkimuksen tuloksia rohkaisevina.

”Vuodenvaihteessa toteutettu uudistus on onnistunut. Erityisen mieluinen on tutkimuksen tieto, jonka mukaan Journalistilla on hyvin toimiva suhde kaikkiin ikä- ja ammattiryhmiin.”

Lukijatutkimus keskittyi painetun Journalistin arviointiin, verkkolehden käyttöä pitää Lappalaisen mukaan tutkia perusteellisemmin.

”Aktivoitumisemme sosiaalisessa mediassa on jo vahvistanut verkkolehteä, ohjannut sille lukijoita ja aktivoinut sisällöstämme kiinnostuneita. Tavoitteemme on palvella lukijoita entistä paremmin ja monipuolisesti kaikilla foorumeilla.”

Journalistin lukijatutkimus 2015

Kyselylomake lähetettiin noin tuhannelle Journalistin lukijalle viime toukokuussa.

Vastauksia kertyi 260 kappaletta, joten vastausprosentti on 23.

Noin 39 prosenttia vastaajista oli toimittajia. Vastaajista 61 prosenttia oli naisia.

Vastaajista noin kolmasosa on alle 40-vuotiaita. 74 prosenttia vastaajista on ollut alalla yli 10 vuotta.

Edellisen kerran lukijatutkimus tehtiin vuonna 2011.