Työelämä

Joka syksyn sävel

Loppukesän isoin yt-pommi tuli Sanomalta. Pääluottamusmies Ilja Ojalan mukaan irtisanomiskierroksista toipuminen on pitkä prosessi.

”Järjettömän suuri ruljanssi tästä tällä kertaa tuli”, sanoo pääluottamusmies Ilja Ojala.

Mediakonserni Sanoma ilmoitti elokuun toiseksi viimeisellä viikolla jättimäisistä, jopa 280 ihmisen työpaikan vaarantavista yt-neuvotteluista.

Sanoman yt-ilmoitus tuli toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukosen kesäisten madonlukujen jälkeen kaikkea muuta kuin yllätyksenä. Moni sanomalainen kuitenkin tunsi helpottuneisuutta vielä keväällä, kun Sanoma Median lifestyle-lehdet muuttivat uusiin tiloihin Ruoholahteen. Munkkivuoren vanhoihin toimitiloihin liittyi ikäviä muistoja. Ilja Ojala koki siellä ensimmäiset yt:nsä vuonna 2012, eikä edellisestäkään kierroksesta ole kulunut kuin vuoden verran.

”Siellä Pohjolan tornissa oli tyhjiä työpisteitä, joista oli kaverit irtisanottu. Yksi kerros taisi olla kokonaan tyhjä. Muuton jälkeen fiilis keveni. Aloin varovaisesti asennoitua niin, että nyt syksyllä ei tulisikaan yt-uutisia.”

 

Ojala kiittelee Sanoman pitäneen aikaisemmilla yt-kierroksilla irtisanotuista kohtuullisen hyvää huolta.

”On järjestetty valmennuskoulutusta siitä miten toimitaan työmarkkinoilla, ja niin edelleen. En pysty sitä moittimaan.”

Yt-prosessi on kuitenkin irtisanottujen lisäksi raskas myös niille, jotka saavat pitää työpaikkansa.

”Viime syksyn yt-neuvottelujen jälkeen kiertelin irtisanomispäivänä toimituksissa. Siellä istui lamaantuneita ihmisiä, jotka olivat jo siivonneet työpisteensäkin. Kun potkuja ei tullutkaan, tyhjä olo saattoi kestää pitkäänkin. Työpaikkansa säilyttäneillä on esimerkiksi syyllisyyttä. Tämän työnantaja voisi huomioida paremmin.”

 

Ojala pohtii, että olisi tärkeää synnyttää taas luottamus työnantajien ja työntekijöiden välillä.

”Fakta on, että Suomessa on helppo irtisanoa ihmisiä. Tämä on unohtunut yhteiskuntasopimuskeskustelusta kokonaan. Kuusi viikkoa neuvottelua, ja sen jälkeen työnantaja voi tehdä lähes mitä vaan.”

Ojalan mukaan lehtien laatu on saatu toistaiseksi pysymään vähemmälläkin väellä hyvänä. Moni toistuvien irtisanomisuhkien väsyttämä toimittaja pohtii silti nyt, mistä löytyisi ”se oma luomulammastila”, vaihtoehtoinen elinkeino.

”Moni sanoo kuitenkin, että tämä on se paras duuni, minkä kuvitella saattaa. Että haluaisi jatkaa.”

Sanoman yt-uutisen vastaanotto on ollut osittain poikkeuksellinen. Nettiuutisten kommenttiketjuissa on ilkuttu ”vihervasemmistolaisten” toimittajien saavan ansionsa mukaan. Ojala huokaa.

”Se on ihan helvetin julmaa. Varsinkin kun leimat eivät perustu mihinkään. Vahingoniloinen ilkkuminen kertoo keskustelukulttuurin tasosta.”

Ilja Ojala

Sanomalla kohta 12 vuotta työskennellyt toimittaja ja pääluottamusmies. Syntynyt vuonna 1971.

Työskentelee Sanoman ”55 plus” -ryhmässä, eli kirjoittaa Matkaoppaaseen, ET:hen ja ET Terveyteen.

Gradua vaille valmis luokanopettaja. Hankki opinto-oikeutensa vime vuonna takaisin.