Journalismi

Inhimillisiä uutisia

Moottoritiellä vaeltavien pakolaislasten näkeminen sai toimittaja Lea Peuhkurin miettimään evakkoisäänsä. ”Jokaisella kotinsa jättäneellä on oma tarinansa”, hän korostaa.

”Mikään ei voi valmistaa keikkaan, jossa ihmisten hätä astelee silmien eteen”, summaa Lännen Median ulkomaantoimittaja Lea Peuhkuri kokemuksiaan syyskuun alusta Unkarista.

Peuhkuri lähti työparinsa, kuvaaja Kimmo Penttisen kanssa nopealla hälytyksellä raportoimaan Keski-Euroopan pakolaiskriisistä. Hän oli kirjoittanut Unkarin tilanteesta kotitoimituksesta käsin, mutta uutiskeikka tapahtumien polttopisteeseen ulkomaille oli hänen urallaan ensimmäinen.

Työpari oli hankkinut junaliput Budapestistä Müncheniin aikeenaan seurata matkaa taittavia pakolaisia. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun Unkarista ei lähtenyt lainkaan junia länteen.

”Pattitilanteessa Keletin asemalla oli valtava tungos, täysi kakofonia päällä”, Peuhkuri kertoo.

Media oli hänen mukaansa antanut tilanteesta totuudenmukaisen kuvan.

”Silti näky paikan päällä oli järkyttävä”, hän muistelee.

Kaksikko päätti lähteä Budapestistä läheiseen Bicsken kaupunkiin, missä junaan jääneet turvapaikanhakijat kieltäytyivät menemästä vastaanottokeskukseen.

”Tilanne Bicsken rautatieasemalla oli absurdi, kun pakolaisjunaa ja kymmeniä kansainvälisen median edustajia erottivat toisistaan aita ja poliisit”, Peuhkuri muistelee.

”Junasta tuli välillä ihmisiä ulos, kuin pitämään mielenosoituksia kameraryhmille.”

 

Pian suomalaiset huomasivat osuneensa keskelle uutista. Bussilastillinen pakolaisia päätti spontaanisti karata vastaanottokeskuksen aitojen yli ja lähteä kävelemään Budapestiin tai yli sadan kilometrin päähän Itävallan rajalle. Tilannetta todisti muun muassa BBC:n kuvausryhmä. Päivän aikana tuhannet länteen pyrkijät päätyivät samaan ratkaisuun.

”Kyllähän se pysäyttää, kun näkee esimerkiksi kymmenvuotiaan tytön kantavan tienpenkereellä sisarustaan”, Peuhkuri sanoo.

Vaeltajat saivat hänet ajattelemaan isäänsä, joka pakeni lapsena Karjalasta evakkosaattueessa.

”Aihe tuli sitä kautta lähelle. Olin odottanut keikasta rankkaa, mutta toimittajan roolissa oli aika helppoa pysyä. Tunteet tulivat ulos vasta jälkeenpäin. Suomeen palattuani itkin.”

Seuraavaksi Peuhkuri ja Penttinen pyrkivät autolla Unkarista Itävaltaan, mutta moottoritie tukkeutui pahoin. Viisi tuntia jumitettuaan he oikaisivat Slovakian ja Itävallan kautta Saksaan.

Pakolaisten ja omaisten lisäksi he haastattelivat vapaaehtoistyöntekijöitä. Peuhkuri ei joutunut juurikaan pohtimaan juttujensa näkökulmia – hänelle oli selvää keskittyä inhimilliseen ulottuvuuteen.

”Kieli oli pieni ongelma, koska kiireessä emme ehtineet hankkia tulkkia. Haastateltaviksi valikoitui pääasiassa englantia osaavia.”

 

Yksi mieleen jääneistä kokemuksista oli pakolaisjunia vastaan joukoittain tulleet omaiset. Jututettavaksi päätyi muun muassa Münchenissä odottanut pakolaismiehen veli.

Hädästä ja kaaoksesta huolimatta todellisuus on aina pintamielikuvia mutkikkaampaa. Muuan vapaaehtoistyöntekijä korosti, että myös auttamishalun keskellä on muistettava integroitumisen haasteet.

”Jokaisella kotinsa jättäneellä on kuitenkin oma tarinansa. En pidä sanoista ’pakolaistulva’ tai ’-vyöry’, ja pyrin välttämään leimaamista”, Peuhkuri toteaa.

Lea Peuhkuri, 37

Ulkomaantoimittaja Lännen Mediassa.

Aiemmin työskennellyt toimittajana Turun Sanomissa, Etelä-Suomen Sanomissa ja Itä-Savossa.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta.