Journalismi

Ruskea tyttö

Koko Hubara toivoo, että media miettisi rooliaan rasististen rakenteiden ylläpitämisessä. Lehtien tarinoissa toistuvat uhrit, sankarit ja vuoden pakolaisnaiset.

Oletko koskaan etsinyt juttuasi varten haastateltavaksi tavallista ihmistä, joka kertoo tarinansa ja antaa kasvot aiheellesi? Todennäköisesti olet.

Koko Hubara antaa nyt kasvot tälle jutulle, jonka aihe on rasismi ja vähän tiukemmin rajattuna toimittajien rooli rakenteellisen rasismin ylläpitäjänä.

Ruskeat tytöt -blogia pitävä Hubara on pitkään pohtinut, kirjoittanut ja keskustellut siitä, miksi ei-valkoinen ihminen esiintyy mediassa pääasiassa uhrina tai sankarina. Ei siis kertomassa esimerkiksi avioerostaan tai talonrakennusprojektistaan. Hubaran mukaan nämä valinnat osaltaan ylläpitävät ilmiötä, jota hän kutsuu ”rodullistetuksi suomalaisuudeksi”.

”Lehdissä on aina tilaa tietyntyyppiselle tarinoille, joissa toistuvat uhrit, sankarit ja vuoden pakolaisnaiset”, Hubara sanoo.

Hubaran mukaan vinouma haastateltavien valinnoissa vaikuttaa siihen, miten lukijat eli tavalliset suomalaiset suhtautuvat ei-valkoisiin ihmisiin. Ruskeat ovat poikkeuksia, jotka pääsevät ääneen, kun ovat tehneet jotain yllättävää.

”Kun tarinat toistetaan juuri näin, lukijan mielessä toistuvat aina samat stereotypiat. Tämä oikeuttaa tavallisen ihmisen kyselemään toisen värisiltä ihmisiltä, että ovatko sinun vanhemmat naimisissa vai hylänneet sinut. Ei tällaisia kysymyksiä esitetä valkoiselle tuntemattomalle ihmiselle.”

 

Asenteita on kuitenkin vaikea muuttaa, ja Hubara tietää sen. Hän on itsekin toimittajana ja toimituspäällikkönä ollut tekemässä samanlaisia valintoja, joista hän nyt toimittajia soimaa. Hän tietää, miten tehdään sellaisia juttuja, joista lukijat tykkäävät. Silti hän patistaa toimittajia todella miettimään, että millä tavoin ei-valkoiset näkyvät mediassa ja missä roolissa he ovat jutuissa.

”Olen keskustellut parin päätoimittajan kanssa siitä, että mitä pahaa voisi tapahtua, jos meikkimallina olisikin tumma nainen tai hiusmallina afrotukkainen.”

Hubara huokaa miettiessään viime viikkojen mediamylläkää, jonka roiskeista hän on saanut osansa verkon eri keskustelupalstoilla bloginsa ja julkisten esiintymistensä takia.

Hän miettii, miksi median on niin vaikeaa myöntää sitä, että se on osa järjestelmää, joka syrjäyttää ja syrjii ihmisiä. Hän patistaa toimittajia kiinnittämään erityistä huomiota sanojen valintaan ja kaivamaan esiin faktoja rasismista ja sitä harjoittavista järjestöistä.

”Ei toimittajien nyt tarvitse kertoa, että miltä heistä tuntuu. Nyt olisi todella tärkeää tehdä kovaa työtä: kaivaa kovat faktat tiskiin ja tehdä sitten vasta analyysit.”

Koko Hubara

A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -hankkeen projektikoordinaattori.

VTK, työskennellyt yhdeksän viime vuotta freelancetoimittajana pääasiassa naistenlehdissä ja musiikin parissa. Lakkautetunkulttuurilehti Basson toimituspäällikkö 2010 – 2013.

Kirjoittaa Ruskeattytöt -blogia, jonka aloitti keväällä 2015. Tavoitteena haastaa suomalaisuuden käsitettä nykyistä laajemmaksi ja tehdä näkyväksi sitä, mitä rasismi on Suomessa ja miltä se tuntuu. Vahva feministinen ote.