Työelämä

Syrjästä löytyy tekevälle töitä

Syrjäseudulle on vaikea saada kesätyöntekijöitä. Opiskelija Erkki Mervaala otti pestin Nurmekseen.

Vaatii hiukan uskallusta lähteä kesätoimittajaksi tuntemattomaan, kauas kotoa. Journalistiikkaa ja vuorovaikutteista teknologiaa Tampereella opiskelevan Erkki Mervaalan kohdalla puhe tuntemattomasta on liioittelua, mutta ei kovin paljon.

Kesätoimittajana Nurmeksessa sijaitsevassa Ylä-Karjala -lehdessä aloittanut Mervaala on kotoisin Kuopiosta, ja hänen isovanhempansa ovat asuneet Nurmeksentien varressa, joten aivan outoa seutu ei ole. Hän sanoo viihtyvänsä hyvin ja saavansa arvokasta työkokemusta.

”Halusin lehtihommiin, koska siitä ei ollut kokemusta. Lähetin hakemuksia ihan kaikkialle, ja täällä ollaan”, Mervaala kertoo.

”Ensimmäisenä päivänä oli juttukeikka navettaan. Tein juttua maatilan työntekijöiden koulutuksesta. Hauska tulikaste. Muuten on ollut kaikenlaisia hommia konserttiarvioista kunnallispolitiikkaan. Kaikki tuntevat toisensa, ja eilen haastateltu henkilö tulee luultavasti tänään kaupassa vastaan”, hän kuvailee.

Pielisen vedennousu on kuohuttanut alueella ja Mervaalan mukaan sen seuraaminen on ollut kiinnostavaa.

”Pyöräilen aamuisin sataman ohi. Katselen, että vesi on nyt noin korkealla. Aiheesta kirjoittamastani jutusta sain hyvää palautetta.”

Journalismi ei ole varmin valinta, jos haluaa taloudellista turvaa ja vakaan työuran, mutta Mervaala on silti luottavaisin mielin.

”Rakastuin radioon kauan sitten.Hain kolme kertaa vakavissani journalistiikkaa lukemaan, joten sitä haluan tehdä. Vuorovaikutteinen teknologia olisi mukava yhdistää siihen”, tamperelaisen Radio Moreenin kantaviin voimiin kuuluva Mervaala sanoo.

 

Soittokierroksella tavoitetut pienten paikallislehtien päätoimittajat ihmettelevät tyrehtynyttä kesätyöhakemusten virtaa. Tekijöitä on vaikea saada, vaikka tarjolla on monipuolista, haastavaa työtä ja alalla on työttömyyttä.

Suonenjoella toimivan paikallislehti Sisä-Savon päätoimittaja Tarja Lappalainen toteaa, että aiemmin on tullut kymmeniä hakemuksia, nyt vain muutama. Ylä-Karjalan päätoimittaja Anu Saarelainen ja Lieksan lehden päätoimittaja Marja Mölsä kertovat samanlaisista vaikeuksista.

Kuva: Oikealla alalla. Erkki  Mervaala on Ylä-Karjalan kesätoimittajana päässyt jo muun muassa navettaan ja jatsia arvioimaan.