Liitto

Sijoitukset pelastavat liiton talouden

Jäsenmaksuilla pystytään rahoittamaan vain noin 75 prosenttia Journalistiliiton kuluista. Liiton sijoitukset tuottavat kuitenkin hyvin.

Aloitetaan huonoista uutisista. Journalistiliiton jäsenmaksutulot jatkoivat viime vuonna vähenemistään, kun liiton jäsenmäärä pieneni ja työttömien ja eläkeläisten osuus jäsenistöstä kasvoi. Niinpä jäsenmaksuilla pystyttiin viime vuonna rahoittamaan vain noin 75 prosenttia Journalistiliiton kuluista. Eikä tämä vuosi näytä yhtään paremmalta.

Sitten hyvät uutiset: Journalistiliitto on vakavarainen. Itse asiassa varakkaampi kuin koskaan. Viime vuonna liiton omistamien rahasto-osuuksien arvo kasvoi yli 860 000 eurolla. Liiton omaisuuden arvo on nyt yli 23 miljoonaa, jäsentä kohden yli 1 500 euroa.

Pitääkö liiton siis säästää vai ei?

Vuodenvaihteessa SJL:n puheenjohtajana aloittanut Hanne Aho korostaa, että säästäminen ei saa olla itsetarkoitus.

”Meidän täytyy miettiä, mitkä ovat järkevimmät tavat käyttää rahaa jäsenten hyväksi. Mutta pelkästään säästämisestä puhuminen kahlitsee ajattelua.”

Jäsenten koulutukseen Aho olisi valmis käyttämään rahaa nykyistä enemmänkin.

”Jos koulutuksella pystytään parantamaan jäsenten ammattitaitoa tai vaikuttamaan siihen, että jäsenet pystyvät vaihtamaan alan sisällä toiseen työhön, se on jäsenille tuottava investointi.”

SJL:n valtuusto keskustelee liiton ensi vuoden budjetin suuntaviivoista kokouksessaan 21. – 22. toukokuuta. Sen jälkeen Ahon johtama hallitus aloittaa budjetin valmistelun.

Viime vuosina SJL:n omaisuus on tuottanut enemmän kuin budjetin laatijat ovat odottaneet. Entä jos tulevina vuosina käy päinvastoin?

”Ei ole viisasta elää jatkuvasti siinä pelossa, että osakekurssit romahtavat ja suunnitella toimintaa vain pelon pohjalta. Liiton omaisuus on tarkoitettu pahan päivän varalle. Eikö se paha päivä ole nyt? Kun puhumme suomalaisesta journalismista, olemme tekemisissä niin tärkeän asian kanssa, että emme voi puhua pelkästään säästämisestä.” l