Journalismi

Hyvä vai paha kaivosteollisuus?

Talvivaara nosti luonnonvarat ja luonnonsuojelun suomalaisen journalismin keskiöön. Marko Erolan mielestä Talvivaara-journalismi oli pinnallista ja sensaatiohakuista. Elina Grundström sanoo, että kaivoksen ongelmat eivät olleet toimittajien vika.

Talvivaaran kaivoksen tarina on kerrottu mediassa asenteellisestija väärin. Monet toimittajat mustamaalasivat kaivosta tarkoituksella ja perusteetta.

Elina Grundström: Ei. Talvivaara on Suomen teollisen historian suurimpia epäonnistumisia ja on luonnollista, että sen ongelmat ovat saaneet paljon julkisuutta. Alkuvuosina kaivosta käsittelevät jutut olivat liiankin optimistisia.

Marko Erola: Kyllä. Etenkin ympäristövahinkojen mittasuhteet vääristyivät täysin. Toimittajat eivät perehtyneet asiaan ja nielivät aktivistien väitteet sellaisinaan. Pari toimittajaa mustamaalasi tarkoituksellisesti.

Talvivaara todistaa, että toimitusten kutistuminen ja kiihtyvä uutiskilpa johtavat pinnalliseen ja huonoon journalismiin.

EG: Ei. Talvivaaran ongelmat eivät ole journalistien syytä. Monet yleistoimittajat ovat selvinneet loistavasti joutuessaan kylmiltään uutisoimaan Talvivaaran allasvuotoja ja muita äkillisiä käänteitä. Meillä on liian vähän pitkäjänteistä resurssijournalismia, mutta se johtuu medioiden linjavalinnoista.

ME: Ei. Pinnallinen ja sensaatiohakuinen journalismi Talvivaarassa ei välttämättä johdu resurssipulasta ja kovasta kilpailusta. Ja vaikka johtuisi, toimittajat eivät voi paeta vastuuta noiden syiden taakse.

Luonnonsuojelujärjestöt ohjailevat mediaa tehokkaammin kuin teollisuus.

EG: Ei. Esimerkiksi Talvivaara on ohjannut julkisuutta noin 80 kertaa tehokkaammin kuin Suomen luonnonsuojeluliitto SLL. Miten niin? No, Talvivaara-hype on tuottanut yhtiölle kymmenessä vuodessa lähes kaksi miljardia euroa sijoituksia ja lainarahaa. SLL:n tulot ovat olleet samassa ajassa noin 25 miljoonaa.

ME: Kyllä. Luonnonsuojelijat ovat lähtökohtaisesti hyvällä asialla, eivätkä joudu vastuuseen virheellisen tiedon levittämisestä tai pelon lietsonnasta. Teollisuus taas on syyllinen, kunnes toisin todistaa.

Median tehtäviin kuuluu kaivosteollisuuden äärimmäisen kriittinen tarkastelu.

EG: Ei. Median tehtävä on käsitellä kaikkia toimialoja kriittisesti ja analyyttisesti. Miksi sen pitäisi tarkastella jotain toimialaa ”äärimmäisen kriittisesti” eli kriittisemmin kuin muita? Ei tietenkään.

ME: Kyllä. Median on aina oltava kriittinen. On punnittava faktoja tasapuolisesti,on suhteutettava ja arvioitava tarkoitusperiä. Konsensusnarratiivia pitää aina epäillä. Mikään ei ole sitä, miltä näyttää.

Suomessa tehdään liian vähän laadukasta kaivosjournalismia.

EG: Kyllä. Suomessa tehdään paljon hyviä kaivosjuttuja, mutta laajempi journalismi kaivosteollisuuden kansainvälisistä rahavirroista ja trendeistä on vähäistä.

ME: Kyllä. Kaivosjournalismi on yli 95-prosenttisesti Talvivaaraa ja Talvivaara-journalismi on ollut ajoittain hysteeristä. Jos media kykenee itsetutkiskeluun, tapaus Talvivaarassa on paljon opittavaa.

Toimittajien tulisi oppia kirjoittamaan taloudesta, ilmastostaja luonnonvaroista kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

EG: Ei. Toimittajien pitäisi ymmärtää nämä asiat hyvin, mutta erkkikään ei lue juttuja, joihin on tungettu koko maailma yhdellä kertaa.

ME: Kyllä. Ekonomia ja ekologia eivät ole sellaisessa sovittamattomassa ristiriidassa kuin jotkut antavat ymmärtää. Haastetta toimittajilla riittää, koska journalismi perustuu pitkälti vastakkainasetteluille.

Suomalaisilla toimittajilla on liian vähän ymmärrystä luonnonvarojen hyödyntämisen ja Suomen talouden kiinteästä yhteydestä.

EG: Kyllä. Suomi on resurssitalous, josta puuttuu resurssijournalismi.

ME: Kyllä. Yhdessä Nokia-sukupolvessa unohtui, että Suomi rakennettiin luonnonvaroja hyödyntämällä ja siinä syntyneillä teknisillä innovaatioilla. Kaivos- ja sellutehdasbuumi näyttää tulleen yllätyksenä.

Luonnonvaroja hyödyntävää yritystä voi käsitellä kriittisestija luotettavasti, vaikka olisi sijoittanut yritykseen.

EG: ??? Tähän en halua ottaa kantaa, mutta Journalistin ohjeiden mukaan ”journalistin ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus”. Talvivaara-sijoituksissa hyötymisen mahdollisuus on tietysti aika heikko.

ME: Kyllä. Kunhan kertoo omistuksestaan esimiehelle tai jutun tilaajalle, ja noudattaa muitakin hyviä journalistisia käytäntöjä. Entä miten kriittistä analyysiä tekee sellainen, jonka päällimmäinen motiivi on kohun aikaan saaminen?

Kuva: Elina Grundström on luonnonvarakysymyksiin ja kaivosteollisuuteen perehtynyt toimittaja, joka kirjoittaa parhaillaan kirjaa malminetsinnästä. Talvivaaraan sijoittanut taloustoimittaja Marko Erola kirjoitti kaivoksesta kirjan Kirottu kaivos, jossa väittää median suurennelleen kaivoksen ongelmia.