Media-ala

Vähän Heikuraa

Kuolleita: Hannes Heikura

Valokuvaaja Hannes Heikura kuoli 56-vuotiaana Helsingissä 4. maaliskuuta. Hän oli syntynyt Karvialla 7. 4. 1958.

Ensimmäinen keikkani Hanneksen kanssa oli Ruotsin kuningasparin vierailu Savonlinnassa kesällä 1989. Hannes otti keikan tosissaan, minä en.

Hannes otti kaikki työtehtävät tosissaan. Taittaja saattoi jättää tyhjäksi puoli sivua ja luottaa siihen, että ennen deadlinea mies tulee otoksen kanssa, joka pelastaa kaiken.

Kosovossa 15 vuotta sitten paljastin Hannekselle, että Helsingin Sanomien slangissa on termi ”pannaan vähän Heikuraa” – tarkoittaen kuvan jälkikäsittelyä tummin sävyin. ”Miks itte kirjotit juttus just kahteen kertaan”, loukkaantunut taitelija kysyi.

”Hymy-Hanneksen” totisuudesta ja umpimielisyydestä tuli vuosien mittaan totuuttaan suurempi tarina. Moni hänen kanssaan raskaita juttumatkoja tehnyt muistaa hänet huumorintajuisena ja kannustavana työtoverina.

Eihän Hannes paljon sosialiseerannut. Parhaimmillaan hän oli kriisialueilla. Tein hänen kanssaan pari juttumatkaa Afganistaniin, niiltä tuli palkittuja kuviakin.

Kaipaan Hanneksen seuraa. Eniten itkettää kuitenkin, ettei enää ikinä voi kirjoittaa juttua kuvan ympärille niin, että tekstiinkin tulee vähän Heikuraa.